Uusimmat

Viikonloppu Flightin ja Alanin seurassa

02.03.2012 18:10 Jukka O. Kauppinen

Tänä viikonloppuna ei ainakaan tämä raataja ehdi paljoa loikoilla, sillä perjantai-illan ohjelma on loikoilun sijaan täynnä Microsoft Flightia ja Alan Waken PC-versiota. Ja la-su mittaan on vielä kolme työkeikkaa edessä, mutta sitähän tämä friikun (kirjoitin muuten alkujaan friikin, oikeinhan sekin sinänsä oli) elämä on.

Alan Waken suhteen meinasi olla vähän hampaidenkiristelyä, sillä arvostelukappaletta ei meinannut ensin löytyä – ja sitten ei löytynyt testaajaa. Loppumetreillä allekirjoittanut otti sitten nakin tarkoituksena tehdä pieni, nopea PC-update. Katsotaan miten käy vai viekö Alan Wake taas muassaan.

Sitä ennen kirjoittelen ensimmäisen version Microsoft Flight -lentosimun testistä. Ja vähän se kyllä hämmentää.

<JOK> microsoft flight on kyl tosi kiintoisa ilmaispeli
<JOK> 2 konetta ja yks saari peruspaketissa. ja julkaisussa löytiin tarjolle 38 euron verran DLC:tä.
<JOK> tää kyllä jakaa F2P-pelirintamallakin pakkaa uusiksi.

Halpaa on.

Muistattekos muuten sen tosi hyvän Pohjanmaan valtias -lautapelin? Ettekö? Kerratkaapa:

Se voitti myös Domen vuoden indiepeli-äänestyksen, meidänkin yllätykseksemme: 2011 paras indiepeli: Pohjanmaan Valtias. Ja näköjään myös Jukolautojen ylläriksi, sillä tämän päivän Aamulehdestä löytyi lounastauolla kommentti, joka sai lohisopan ryöpsähtämään melkein väärään kurkkuun:

Lähde: Aamulehti 2.3.2012.

Iso kiitos Jukolautapelien Jaakko Talvitielle muistamisesta. Kissa elää kiitoksilla ja näin mukavan lainauksen myötä jaksaa taas monta pitkää työpäivää hymysyin.

Terveisin,

JOK