Pohjanmaan valtias (Lautapeli)
Suomessa ei hirveästi lautapelejä tehdä, eikä sinänsä ihme. Lautapelien tekeminen on kallista ja markkinat ovat Suomessa pienet, varsinkin aikuisten peleille. Täällä päin kun lautapelit mielletään yhä pääasiassa Monopoliksi ja muiksi lasten ajanvietteiksi.
Mutta on se kiva, että joku jaksaa yrittää, varsinkin kun yritys on tehty todella hyvällä huumorilla ja rempseän paikallisella asenteella. Ja pelikin on hyvä!
Pohjanmaan valtias yllätti minut miltei kirjaimellisesti puskasta, sillä häpeäkseni joudun tunnustamaan, että en ollut pelistä kuullutkaan, ennen kuin postimies löi sen sisältäneen pahvilaatikon käteeni pihalla. Kyseessä on kotimaisen Jukolautapelit-porukan ensiteos, joka on osoittautunut testien perusteella sen verran kypsäksi teokseksi, ettei ensikertalaisuutta ihan uskoisi.
Yhteistyössä paikallisten yritysten ja pitäjien kanssa tehty peli suorastaan huokuu pohjanmaalaista asennetta ja huumoria, joka hurmasi peliporukkamme siitäkin huolimatta, että juuri kukaan meistä ei muistanut ikinä edes alueella käyneensä – joskin pelin aikana bongasimme, että Ähtäri kuuluu Pohjanmaahan, jolloin niitä käyntejä muistuikin mieleen.
Olisi ehkä kannattanut käydä, sillä silloin nytkin toimiva huumori olisi auennut ehkä vielä paremmin. Todella hehkeä lauta on täynnä hauskoja maamerkkejä ja yksityiskohtia, joista osan turkulainenkin tunnisti ja tajusi, mutta osa jäi mysteeriksi. Miksi Soinin pitäjän koristeena on esimerkiksi palava talo, jonka pihalla lentää kummitus? Emme tienneet, mutta hauska kuva ja ajatus naurattivat silti reippaasti.
Sama huumori ja todella viehkeä taidetyyli kattaa muutenkin kaikki pelin mukana tulevat kortit, laput ja vihkoset, jotka ovat todella viimeistellyn ja tyylikkään näköisiä. Ainoan kauneusvirheen muodostavat itse pelinappulat, jotka ovat kuin suoraan 80-luvun markettipeleistä repäistyjä, onnettomia muovitiittejä. Epäilimme tosin, että kyse saattoi olla taloudellisesta realiteetista: lautapelin julkaisu on kallista ja muoviosat nostavat hintaa eksponentiaalisesti, mutta miten hauskoja olisivatkaan olleet pienet, muoviset puukkojunkkarit?
No, eivät ne muoviukot onneksi peliä pilaa, sillä se on sangen onnistunut paketti.
Kuva: Jukolautapelit
Pohojalta huipulle
Kuten nimikin kertoo, tavoitteena on päästä Pohjanmaan valtiaaksi. Käytännössä tämä tapahtuu kiertelemällä pitkin paikallisia kyliä ja kaupunkeja, suorittaen tehtäviä ja ostellen alueita itselleen. Pelin lopussa aluehallinnat ja suoritetut tehtävät ynnätään yhteen ja eniten pisteitä saanut voittaa.
Pelkäsin aluksi, että peli olisi turhankin simppeli, sillä tehtävien suorittaminen on yksinkertaista matematiikkaa: jos hallussa on tehtäväkortin vaatima määrä valtapisteitä, tehtävä menee läpi ja pokataan palkinto. Mutta nopeasti peliä pelatessamme huomasimme, että tehtävien pitääkin olla helppoja suorittaa, sillä ne eivät ole pelin tavoite, vaan palanen suurempaa pelimekaniikkaa. Kuulostaako oudolta? Käydäänpä läpi askel askeleelta.
Pelin ideana on siis ostaa mahdollisimman paljon alueita ja näin päästä Pohjanmaan valtiaaksi. Alueita ostetaan tietenkin rahalla, jota taas hankitaan suorittamalla tehtäviä. Tehtäviä taas suoritetaan valtapisteillä, joita jakavia kortteja saa alueita ostaessaan.
Tähänkin liittyy mainio uhkapelielementti. Kädessä saa olla kerrallaan maksimissaan kolme valtapiste-korttia, joiden arvo vaihtelee nollan ja kahdeksan pisteen välillä. Joillain korteilla on vielä erikoisominaisuuksia: dynamiittikärryllä voi vaikka räjäyttää vihollisen ulos vastaantulevasta pitäjästä. Niinpä saakin usein pohtia, yrittääkö vaihdella kädessään olevia kortteja uusiin siinä toivossa, että saisi vaikka kahdeksan pisteen arvoisen viinapullon. Riskinä on kuitenkin saada nollan pisteen lantakasa.
Tehtävät toimivat myös pelin kulun rytmittäjänä, sillä aina kun joku suorittaa tehtävän, pelikellona toimivaan kalenteriin lisätään uusi merkki. Tämä paitsi päättää täyttyessään tehtävän, myös kasvattaa riskejä ottavien palkintoja: kaikki tehtävät voi suorittaa neljän pisteen versioina, tai tehtävästä riippuen seitsemän tai kahdeksan pisteen jytkynä, jolloin palkinto on sitä suurempi, mitä enemmän tehtäviä on aiemmin suoritettu.
Näin muodostuukin pelikokemus, joka ei ollut lainkaan sellainen, kuin ennakkoon kuvittelin. Jo peruspelattavuus itsessään on jatkuvaa tasapainottelua korttikäden parantelemisen ja niiden käyttämisen välillä, mutta lisäksi mukana on jatkuvia aktiivisia valintoja jo liikkumisesta lähtien.
Liikkuminen tapahtuu liikekorttien avulla, joista useimmat sisältävät mahdollisuuden liikkua eri määriä, usein valinnoilla varustettuna. Otatko vähän rahaa ja liikut yhden ruudun, vai liikutko ilman rahaa pitemmälle? Maksatko 80 miljoonaa ja viet kaverilta kortin, vai yritätkö omine nokkinesi eteenpäin? Sekin vaikuttaa, onko valinnut tehtävänsä rehtien vai häjyjen pakasta, sillä jotkut kortit auttavat yhtä ja kampittavat toista.
Mutta eivät valinnat siihen rajoitu, sillä yllättäen silläkin on väliä, mitä pitäjiä ja kaupunkeja ostaa. Olisi tietenkin mahdollisimman hyvä omistaa niitä mahdollisimman paljon, mutta joskus kannattaa hidastaa omaa menoaan ja ostaa vaikka se pitäjä, jossa kaverin seuraava tehtävä pitäisi suorittaa. Tällöin poloinen joutuu joko maksamaan tuntuvan veron tai ryhtymään puukkohippasille pitäjän omistajan kanssa kaapatakseen sen itselleen.
Puukkohippasille? Ei kannata huolestua, pelissä ei veri lennä, sillä taistelusysteemi on mitä oivaltavin. Kumpikin pelaaja tuijottaa haukkana pakasta käännettävää korttia. Taistelun voittaa se, joka ensimmäisenä ehtii huutaa ”puukko” tai ”tuppi” sen mukaan, onko kortissa rehti vai häjy naama. Omissa sessioissamme huudon volyymi nousi tasaisesti pelin edetessä ja voisin kuvitella, että varsinkin urheilujuomalla maustetussa pelissä ikkunat helisevät pelin kuluessa. Kuten toki aihepiiriin kuuluukin!
Hyvä Suomi!
Pohjanmaan valtias saa pisteitä myös siitä, että pelin mukana tulee sääntökirjan ohella paperinivaska, jossa on tärkeimmät säännöt, vastauksia yleisiin kysymyksiin ja muuta mukavaa, joka yleensä jää fanien tuotettavaksi.
Hieman valitettavasti papereille myös tulee käyttöä, sillä pelin sääntökirja ei ole niin selkeä kuin voisi toivoa. Perussäännöt kyllä oppii hetkessä, mutta rosoisempien ongelmatilanteiden ratkonta jää hieman mysteeriksi. Itse onnistuimme ratkomaan ongelmat klassisella miniatyyripelimenetelmällä: jos sopua ei löydy, heitetään noppaa ja katsotaan, kumman tulkinnalla pelataan. Oikea vastaus arvotaan sitten pelin jälkeen.
Ensimmäinen – tai jopa ensimmäiset – pelikerrat kuluvat hieman hitaasti, sillä sääntökirjaa saa plärätä suuntaan jos toiseenkin, joten sen suunnittelu olisi voinut olla loogisempikin. Tämä on tosin mustaa magiaa, jota ei hallitse moni toista kymmentä peliä suunnitellutkaan, joten annetaan ensikertalaisille anteeksi.
Humoristisesta pelistä kun on kyse, Pohjanmaan valtias vaatii myös pelaajiltaan sopivaa asennetta. Murteella kirjoitettujen korttien ääneen lukeminen ja porukalla naureskelu ovat suuri osa pelin charmia, joten tuppisuuna korttejaan tuijottavat mumisijat vievät nopeasti mehut koko touhusta, eikä silloin kenelläkään ole kivaa.
Meillä tällaisia ongelmia ei ollut, vaan peli sujui rempseissä ja reteissä tunnelmissa, jättäen kaikille hyvän mielen ja todella positiivisen vaikutelman. Ei tarvitse edes lisätä mukaan mitään ”varsinkin ensiteokseksi” –liennytyksiä kun totean, että Pohjanmaan valtias on todella hyvä lautapeli. Jäämme odottamaan mielenkiinnolla tiimin seuraavia pelejä.
Suunnittelija: Jaakko Talvitie, Teemu Rajala
Julkaisija: Jukolautapelit
Ikäraja: 10+
Pelaajia: 2-4, 6
Parhaimmillaan: 4
Pelin kesto: n. 90 minuuttia
Hinta: noin 50 euroa
Pelin kotisivu:http://www.pohjanmaanvaltias.com
Arvostelija: Miikka Lehtonen
Lue myös
Asura’s Wrath – WTF vieköön, mitä tämä on?
Brothers in Arms: Furious 4 – Hitler mainittu!
Deus Ex: Icarus Effect laajentaa Human Revolutionin tarinaa
Diablo 3 – pahuksen hauskaa luolarymistelyä
