UUSIMMAT

Testasimme: Suomessa avattu PlayStation Now on hyvä palvelu – PC-versio ja muutamat puutteet kuitenkin ärsyttävät

19.03.2019 09:00 | Tuukka Hämäläinen

Muropaketti testasi viime viikolla Suomessa avautunutta PlayStation Now -palvelua. Pelien suoratoistopalvelussa on paljon hyvää, mutta testissämme se toimi sujuvasti vain konsolilla.

Pelien suoratoiston on povattu olevan pelijakelun tulevaisuus, samoin kuin elokuvien ja tv-sarjojenkin kohdalla on käynyt. Parhaimmillaan suoratoisto voisi tasapäistää pelimarkkinoita ja tehdä konsoleista edullisempia ja pitkäikäisempiä, kun kotona olevalta laitteelta ei enää vaaditakaan jatkuvasti parempia tehoja.

Suomessa avautui viime viikolla ensimmäinen konsolipelien suoratoistopalvelu PlayStation Now (sillä Microsoftin kilpaileva Xbox Game Pass ei perustu suoratoistoon, vaan pelit pitää silti asentaa). Saimme palvelun testattavaksi heti julkaisupäivänä, ja ensivaikutelma oli pääasiassa hyvä.

PlayStation Now on päivityksen myötä integroitu osaksi PlayStation 4:n käyttöjärjestelmää, ja sen saa auki konsolin päävalikosta. Jos tilaus on voimassa, avautuu heti laaja pelivalikoima, josta pelejä voi selata genreittäin, aakkosittain tai etsiä. Pelaaja voi myös tehdä listan omista suosikeistaan, mikä onkin hyvä, sillä palvelussa kerrotaan olevan yli 600 julkaisua.

Olennaisinta lienee, että suoratoisto oikeasti toimii. Jopa langattomalla yhteydellä (100mb / 5GHz) myös AAA-tason pelit toimivat sulavasti, ja käynnistämiseen menee jotakuinkin sama aika kuin asennetulla pelillä. Testasin esimerkiksi talviurheilupeli Steepiä (2016) ja toimintaroolipeliä Bloodborne (2015), enkä havainnut mitään ongelmia niiden toiminnassa.

Bloodbornen kohdalla tein myös pientä rinnakkaisvertailua, kun kerran satun myös omistamaan pelin. Väittäisin, että asennettu peli näyttää visuaalisesti hieman skarpimmalta, mutta rinnakkaisvertailua ei ole mahdollista tehdä, sillä PS Now estää suoratoistettujen pelien videokaappauksen.

Kaikki PlayStation 4:lle julkaistut pelit voi myös asentaa palvelusta Xbox Game Passin tapaan, jolloin niiden pelaaminen ei edellytä nettiyhteyttä. Tämä ei kuitenkaan koske kaikkia palvelun pelejä, mikä on ensimmäinen kritiikin aihe. Palvelussa on monia vanhempia pelejä, jotka ovat nyt ensi kertaa saatavilla PS4:llä, mutta asentaa niitä ei voi.

Pelivalikoimassa on paljon hyvää, mutta pieniä ärsytyksiä. Valikoimassa on useita kehuttuja AAA-pelejä ja Pleikkarin yksinoikeusjulkaisuja. Ja vanhemmista peleistä esimerkiksi neljä Metal Gear Solid -peliä, Fallout 3 (2008) ja Fallout: New Vegas (2010) ovat tervetulleita lisäyksiä PS4:n pelivalikoimaan.

On kuitenkin vaikea ymmärtää, miksi palvelussa tarjotaan pelattavaksi The Last of Usin (2013) tai BioShock -pelien alkuperäiset versiot, eikä HD-päivityksiä, vaikka nekin ovat tässä kohtaa jo vanhoja. En voi keksiä tälle mitään muuta syytä kuin rahastuksen, eikä se paljon pelaajaa lohduta. The Last of Us Remastered ilmestyi jo vuonna 2014, ja tuntuu kovin typerältä, että palvelu tarjoaa PS4-pelaajille vuonna 2019 pelin PS3-versiota.

Täytyy myös sanoa, että ”yli 600 pelin” joukossa on melkoisesti täysin nevörhöörd-osaston julkaisuja. Ja verkkosivujen alapräntistä löytyy huolestuttava lause: ”PS Now -palveluun kuuluvien pelien valikoima voi muuttua milloin tahansa.” Eli siis Xbox Game Passin tapaan tästäkin palvelusta voi kadota pelejä omia aikojaan. Suoratoisto ei siis korvaa pelin omistamista.

Lisää ongelmakohtia ilmeni, kun siirryin PC:n puolelle.

PlayStation Now -palvelun pitäisi toimia PC:llä, mutta toimivuus on ainakin tässä kohtaa lähinnä teoreettista. Testasin palvelua työläppärilläni, joka täyttää palvelun minimivaatimukset mukavasti, mutta kokemus oli silti aika karu.

Ensinnäkin, PS Now -sovellus on itsessään vähän kankea, ja pelata voi vain DualShock 4 -ohjaimella, jota monilta PC-pelaajilta ei varmaankaan löydy.

Toiseksi, pelien käynnistäminen jäädytti koneen pariin kertaan niin, että uudelleenkäynnistys onnistui lopulta vain virtanapista.

Kolmanneksi, suoratoisto on PC:llä kaukana saumattomasta. Kokeilin PC:lläkin Steepiä, jonka kuva pikselöityi ja nyki jatkuvasti, ja ohjauksessa on selkeä viive. Vanhemmista peleistä BioShock 2 lähti sentään liikkeelle suhteellisen hyvin, ja Oddworld: Stranger’s Wrath HD (2011) puolestaan jäädytti koneen jo introvideossa.

Lisäksi PC:llä pelatessa äänet ohjautuvat automaattisesti ohjaimeen, eli kuulokkeet pitää yhdistää siihen, eikä suoraan tietokoneeseen. En äkkiseltään keksinyt, mistä tämän saa muutettua. PC:llä pelejä ei myöskään voi asentaa, vaan niitä voi pelata vain suoratoistona. Ja hiiren kursori jää muuten usein pelikuvan päälle, eikä sitä saa kokonaan piiloon.

Lyhyesti sanottuna PlayStation Now toimi ainakin omalla koneellani todella huonosti, enkä tule kyllä tätä kautta palvelua käyttämään. Voi tietysti olla, että kuvaus ei vastaa lainkaan muiden kokemuksia, ja voin antaa palvelulle uuden mahdollisuuden tulevien päivitysten myötä.

PlayStation Now on kunnianhimoinen palvelu, ja tällä hetkellä ainoa omassa sarjassaan. Konsolilla sitä voi suositella, mutta kannattaa vilkaista etukäteen, että palvelussa tarjolla olevat pelit kiinnostavat ja puuttuvat kokoelmista. Jos kuitenkin tavoitteena on houkutella valtaosa pelaajista suoratoiston pariin ja luottaa siihen yhä enemmän seuraavalla konsolisukupolvella, on palvelua ja valikoimaa parannettava huomattavasti.

PlayStation Now kustantaa 14,95 euroa kuukaudessa, ja koko vuoden tilauksen saa hintaan 99,95 euroa. Lisätietoja löytyy palvelun sivuilta.

Keskustelu

Testasin itsekin PC:llä ja lähtökohtaisesti ainakin hyvät kokemukset. :cool: Megaman 9 ja Bloodborne päätyivät testipenkkiin ensimmäisenä ja molemmat rullasivat oikein sujuvasti. Bloodbornen kanssa vietin tovin enemmän aikaa ja vain pari selkeää töksähdystä tapahtui noin tunnin aikana, mitkä eivät edes olleet niin vakavia, että kokemusta olisi haitannut. Muron testaushetkellä saattoi olla tukkoa Sonyn järjestelmissä tai jotain muuta vastaavaa, jos kokemus ei ollut toivotun mukainen.
Plussat Sonylle tästä palvelusta! Pelikirjastoa laajemmaksi ja systeemin parantamisen jatkamista, niin tämä on kova palvelu ja tuntuu luonnolliselta jatkumolta muiden jokapäiväisten streamauspalveluiden keskellä. Pitänee vakavasti harkita ilmaisen viikon jälkeen, että onko jatkamisen arvoinen näin vielä kun taloudesta puuttuu PS4:think:

PS4:llä tästä tosiaan saa 7 päivän kokeilun.

Mielestäni tämä palvelu sopii tosi hyvin perheille. Meillä ainakin on löytynyt palvelusta monia mieleisiä pelejä.

Varsinkin PS3:n pelejä mitä ei vielä ole PS4:llä muuten pelattavissa. Lego-pelejä jne.

Muropaketin uusimmat