Uusimmat

Warren Spector: Tällainen peruttu Half-Life 2 -episodi olisi ollut

10.11.2017 16:45 Muropaketin toimitus

Deus Existä tunnetun Warren Spectorin pelistudion oli alun perin tarkoitus kehittää Ravenholmiin keskittyvä Half-Life 2 -episodi. Valve kuitenkin päätti perua projektin kehityksen.

Warren Spector on kertonut PC Gamerin haastattelussa, että tämän edustaman Junction Pointin oli alun perin tarkoitus kehittää Ravenholmiin keskittyvä Half-Life 2 -episodi. Valve kuitenkin peruutti projektin Spectorille tuntemattomasta syystä noin vuoden kehitystyön jälkeen.

”Projektin peruminen oli meille todella harmillista, sillä olimme juuri oppineet kuinka Source-pelimoottori toimii”, Spector kertoo. Muun muassa Epic Mickey -peleistä tutun Junction Pointin HL2-episodi olisi sijoittunut suurelta osin Ravenholmiin ja kertonut tarkemmin Isä Grigorin taustatarinasta. Peli olisi sijoittunut hieman muita Half-Lifejä avoimempaan pelimaailmaan, eikä sen päähahmona olisi välttämättä ollut Gordon Freeman.

Perutussa HL2-episodissa olisi ollut uudenlainen magneettiase. Se olisi ampunut esimerkiksi seinään kiinnittyvän magneetin, joka olisi vetänyt puoleensa tasosta löytyviä metalliesineitä. Täten esimerkiksi kaksi robottivastustajaa olisi voinut liimata yhteen. Magneetin avulla olisi voinut myös ratkoa kevyitä pulmia.

Aiemmin tänä vuonna Half-Life-pelien pääkäsikirjoittaja Marc Laidlaw paljasti, kuinka Half-Life 2: Episode 3 olisi päättynyt, joten Half-Life-sarjaan on tuskin enää tulossa lisäosia.

Muropaketin uusimmat