Intel DH55TC
Tässä artikkelissa ainoana H55-emolevynä mukana on Intelin DH55TC, joka on Gigabyten tavoin microATX-kokoluokan ratkaisu ja paketoitu pienikokoiseen pahvilaatikkoon. Oheismateriaalivalikoima on hämmästyttävän niukka, sillä mukana ei toimiteta kuin I/O-liitinsuoja.
Emolevy on värikylläinen ja tumman siniseltä piirilevyltä löytyy mustaksi, siniseksi, punaiseksi, valkoiseksi, vihreäksi, vaaleanpunaiseksi, keltaiseksi ja oranssiksi värikoodattuja liittimiä. Piirisarjaa jäähdytetään pienikokoisella siilillä, eikä virransyötön komponenttien päältä löydy minkäänlaista lisäjäähdytystä.
Intelin emolevyt on kohdistettu pääasiassa OEM-markkinoille, mutta niitä löytyy myös jälleenmyyjien hyllyistä kuluttajille myytäviksi. DH55TC-malli löytyi artikkelin kirjoitushetkellä ainakin muutaman jälleenmyyjän valikoimista, joissa sen hinnaksi oli asetettu reilut 90 euroa.
Intelin I/O-liitinvalikoimasta löytyy PS/2-liitin hiirelle tai näppäimistölle, kuusi USB 2.0 -liitintä, VGA-, DVI- ja HDMI-liittimet, verkkoliitin sekä kolme 3,5 millimetrin analogista ääniliitintä. Kaikin puolin tarjonta on heikko, sillä Asuksen ja Gigabyten emolevyihin nähden Intel ei tarjoa esimerkiksi USB 3.0 -tukea eikä optista liitintä digitaaliselle äänelle ja analogisten ääniliittimien valikoima on niukka.
Korttipaikkaliittimien osalta tarjonta kattaa x16-nopeudella toimivan PCI Express x16 -liittimen, PCI-liittimen sekä kaksi PCI Express x1 -liitintä. Kuvassa liittimien vasemmalta puolelta löytyy Realtekin ALC888S-äänipiiri ja Intelin gigabitin 82578DC-verkkopiiri.
Alumiinisen siilin, joka jäähdyttää H55-piiriä, oikealla puolella on kuusi Serial ATA 3 Gb/s -liitintä, joista mustaksi värikoodatut liittimet ovat H55:n ohjauksessa. Punaiseksi värikoodatut liittimet tukevat eSATA-ominaisuutta ja ovat ulkoisen oheislaitepiirin ohjauksessa. Valitettavasti SATA-liittimien sijoittelu pystyasentoon ei ole paras mahdollinen, sillä pitkillä näytönohjaimillä, kuten testeissä käytetyllä ATI Radeon HD 5850:llä, kahta kuvassa ylimpänä näkyvää liitintä ei voida käyttää. Ongelmaksi muodostuu se seikka, että pitkä näytönohjain asettuu liittimien päälle, eikä niihin pysty asentamaan kaapelia, vaikka sitä yrittäisi kääntää kuinka mutkalle.
Muistiliittimiä on aiempien emolevyjen tavoin neljä kappaletta ja niihin voidaan asentaa maksimissaan 16 gigatavua DDR3-1333-muistia. 24-pinninen ATX-virtaliitin on löytänyt tiensä tutulle paikalle muistiliittimien ja piirilevyn reunan väliin.
LGA 1156 -prosessorikannan ympäriltä löytyy suojattuja keloja ja suurikokoisia kondensaattoreita, jotka ovat perinteisiä elektrolyyttikondensaattoreita, eikä nykytrendin mukaisesti solid-tyyppisiä ja alumiinikuorisia. Virransyötön läheisyydestä löytyy lisävirtaliitin, mutta kahdeksanpinnisen mallin sijaan Intel on turvautunut nelipinniseen ratkaisuun.
Intelin BIOS tarjoaa hyvin niukasti säädettävää ja ylikellottamiseen tarvittavat säädöt uupuvat valikoimasta kokonaan. Valikoista voi tutkia Base Clockin, muistien ja prosessorin kellotaajuutta, prosessorikerrointa, Turbo Boost -teknologian tilaa, muistikerrointa sekä muistijännitettä.
Muistiasetukset löytyvät omasta valikosta, mutta valitettavasti Intelin BIOS ei anna säätää käsin muistien kellotaajuutta saati jännitettä.
Hardware Monitoring -valikossa on listattuna lämpötiloja, jännitteitä ja tuulettimien kierrosnopeuksia, mutta jostain syystä arvot eivät näkyneet.
Intelin emolevyn heikkotasoinen esitys jatkui, kun se asetettiin testipenkkiin. Suurimmilla osaa kertoja testikokoonpano ei bootannut ja se jäi ikuiseen looppiin, josta ainoana ratkaisuna oli nollata BIOS. Aina toisinaan tarpeellisilla poppakonsteilla päästiin BIOSiin asti, mutta kertaakaan ei onnistuttu pääsemään seuraamaan käyttöjärjestelmän latausta.
Kyseessä oli todennäköisesti maanantaikappale, vaikka mitään ulkoista vikaa emme emolevystä löytäneet. Emolevylle kokeiltiin vaihtaa myös kaikki mahdolliset komponentit, mutta useamman tunnin uurastuksesta huolimatta se ei yksinkertaisesti suostunut käynnistymään BIOSia pidemmälle.
