Uusimmat

AMD vahvisti Kuman julkaisun

12.06.2008 11:31 Ville Suvanto

Uutisoimme eilen HKEPC-sivuston saamien lähteiden pohjalta, kuinka AMD olisi peruuttamassa 65 nanometrin prosessilla valmistettavan kaksiytimisen Kuma-prosessorin julkaisun. Huhut kertoivat, että AMD pyrkisi säästämään tuotantokustannuksissa ja odottaisi 45 nanometrin prosessia.

AMD on kuitenkin kieltänyt kyseiset huhut ja ilmoittanut virallisen tiedotteen puitteissa, että Kuma kuuluu edelleen yrityksen suunnitelmiin ja julkaisu on odotettavissa tämän vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. ”Spekulaatiot ovat vääriä. Olemme edelleen aikataulussa julkaista kaksiytiminen Kuma-koodinimellinen prosessori vuoden 2008 toisella puoliskolla. Se tulee olemaan 65 nanometrin prosessori ja perustuu Stars-ytimeen.”, kertoi AMD:n puhemies Jake Whitman.

AMD ei kuitenkaan paljastanut tarkempia tietojan Kuman julkaisusta, mutta vihjasi, ettei prosessoria nimetä alun perin suunniteltuun Phenom X2 -tuoteperheeseen. ”Emme ole koskaan sanoneet Kuman olevan jollain tavalla kytköksissä Phenomiin. Kaksiytiminen Phenom? En ole koskaan nähnyt sellaista roadmapissa. Emme ole koskaan brändänneet sitä koodinimeä.”, jatkoi Whiman.

X-bit labs, AMD Denies Cancellation of New-Generation Dual-Core Chips

Muropaketin uusimmat