Uusimmat

Apple: Meillä on enemmän kuin tarpeeksi rahaa

27.02.2012 12:53 Ville Suvanto

Apple on tehnyt vuosineljännes toisensa perään uskomattomia tuloksia ja sen käteisvarat ovat nousseet jo lähes 100 miljardiin dollariin. Käteisvarojen suuruudesta antaa jonkin asteisen kuvan kesäkuinen tilanne, jolloin Applelle oli varoja 76,2 ja Yhdysvalloilla 73,8 miljardia dollaria.

Apple järjesti viime viikon torstaina ensimmäisen vuosittaisen osakkeidenomistajien kokouksen yrityksen entisen toimitusjohtajan Steve Jobsin kuoleman jälkeen. Nykyinen toimitusjohtaja Tim Cook pyrki ottaa selville, pitäisikö Applen lopettaa käteisvarojen jatkuva kasvattaminen ja jakaa osakkeidenomistajille osinkoja tänä vuonna. Apple lopetti vuosineljänsittäin jaettavien osinkojen jakamisen vuonna 1995, kun sen taloustilanne oli pohjalla.

Nyt Cook pyrkii selvittämään, miten Apple voisi käyttää osan käteisvaroistaan, koska sillä on enemmän rahaa mitä yrityksen pyörittämiseen tarvitaan. Osinkojen jakamisella Apple saavuttaisi pitkällä aikavälillä kasvua osakkeen hintaan ja yhden osakkeidenomistajan mukaan osinkoa ei jaettaisi kolmen kuukauden välein, vaan yhdellä kertaa myöhemmin tänä vuonna.

Applen osakkeen arvo on noussut viiden vuoden aikana yli 520, vuoden aikana yli 52 ja viimeisen kuukauden aikana yli 22 prosentilla. Osakkeen arvo on tällä hetkellä 522 dollaria ja yrityksen markkina-arvo 487 miljardia dollaria.

Bloomberg, Apple to Elect Board by Majority After Investor Pressure