UUSIMMAT

DRAM-muistien hintojen odotetaan tippuvan jopa 25 prosenttia loppuvuoden aikana

10.06.2019 18:05 | Muropaketin toimitus

Trendforce julkaisi tuoreen ennusteen DRAM-muistien hintakehityksestä. Hintojen odotetaan tippuvan kolmannella vuosineljänneksellä 10-15 prosenttia. Viimeisellä neljänneksellä pudotuksen arvioidaan olevan 10 prosentin luokkaa.

Trendforcen alaisuudessa toimiva DRAMeXchange julkaisi tuoreimman ennusteen DRAM-muistien hintakehityksestä. Aiemmin vuoden kolmannelle neljännekselle ennustettiin noin 10 prosentin hintojen laskua. Uusin ennuste povaa hintojen laskevan 10-15 prosenttia.

Aiempi ennuste viimeiselle neljännekselle oli 2-5 prosentin pudotus. Nyt ennuste nostettiin noin 10 prosenttiin.

Hintakehityksen laskevan trendin syyksi kerrotaan Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen kauppasota, jonka keskiöön esimerkiksi Huawei on joutunut. Kaupankäynnin ja toimitusten estyessä varastosaldot kasvavat. Kasvaneita varastosaldoja kohtaan muodostuu entistä kovemmat hintapaineet, minkä siis odotetaan näkyvän lähitulevaisuudessa myös hinnoissa.

Muropaketin uusimmat