Xiaomi esittelee ensimmäisen sähköautonsa prototyypin elokuussa

16.07.2022 22:29 Muropaketin toimitus

Xiaomin perustaja Lei Jun aikoo esitellä valmistajan ensimmäisen sähköauton elokuussa.

Esittelyn jälkeen Xiaomin autoprojekti siirtyy testivaiheeseen, ja auto näkee tulevana talvena ensimmäiset ajonsa talvisessa ympäristössä, kertoo ArenaEV. Auton suunnittelusta on vastannut HVST Automobile Design, joka on aiemmin suunnitellut muun muassa WM Motorin Maven-konseptiauton.

Xiaomi kertoi viime vuonna sijoittavansa kymmenen vuoden aikana kymmenen miljardia dollaria autoja koskevaan liiketoimintaansa. Kun Kiinan Yizhuangiin rakennettava tehdas valmistuu, sen odotetaan tuottavan jopa 300 000 autoa vuodessa. Aluksi tuotantovauhti on kuitenkin maltillisempi 150 000 autoa vuodessa. Luvassa on erilaisia automalleja eri hintaluokkiin, ja autoissa hyödynnetään myös itseajavaa teknologiaa.