Yksi mätä omena ei pilaa koko satoa

Netin pelipiireissä on viime päivinä kohistu ja puhistu aika tarkkaan yhdestä asiasta. Suuresta asiasta. Hankalasta asiasta. Kipeästä asiasta. Sellaisesta, johon en haluaisi oikeastaan edes koskea ja sellaisesta, jota en haluaisi edes miettiä. Mutta koska kuitenkin mietin, ehkä liikaakin, niin terapian hengessä yritän nyt miettiä asioita ääneen.

Kuten suunnilleen jokainen tietänee, alkuviikosta nettiin levisi hyvin ikäviä asioita. Tunnettu indie-kehittäjä ja aktivisti Zoë Quinn ei vaikuta katkeran ex-poikaystävänsä kommenttien perusteella hirvittävän mukavalta ihmiseltä. Kuten moni muukin, luin avautumisen ja reagoin siihen huonosti. Toki jo sen takia, että siinä käsitellyt asiat tuntuivat ikäviltä luettavilta ja ajateltavilta sekä sen takia, että julkisesta yksityisen likapyykin pesusta tulee vaivautunut olo. Mutta en yksistään sen.

Kun vyyhti avautui ja kulisseista paljastui lisää väitteitä arveluttavista mediakuvioista, väärennetyistä noitajahdeista ja muusta ikävästä, mieleni mustui entisestään. Kuten jotkut ehkä muistavat, Quinn on se samainen indiekehittäjä, joka viime vuoden loppuhetkillä joutui aikamoisen paskamyrskyn kohteeksi Depression Quest -pelinsä tiimoilta. Asiaa käsiteltiin Domessakin minun toimestani ja annoin tuolloin jyrkän tuomioni idioottien käytökselle.

Hämmentävien tapahtumien, käänteiden ja väitteiden seuratessa toisiaan huomasin miettiväni epämukavia asioita. Halusinko oikeasti julkisesti tai yksityisesti puolustaa henkilöä, jonka väitettiin käyttäytyneen näin ikävästi? Jos väitteet ovat totta, Quinn on käyttäytynyt tavalla, jota en voi henkilökohtaisesti hyväksyä tai suvaita. Mielessäni kävi myös epäilyksiä siitä, oliko viime vuoden kohukaan oikeasti ihan sellainen kuin saimme uskoa, vai oliko senkin taustalla hämäriä kuvioita ja manipulaatiota.

Tällaisia ajatuksia pyörittelin päässäni alati synkkenevän pilven alla, kunnes lopulta tajusin jotain: ei ole mitään väliä, onko Quinn syyllistynyt osaan, puoleen tai kaikkeen siitä, mitä hänen on väitetty tehneen. Toki hänen itsensä ja hänen lähipiirinsä  sekä ehkä myös tarinassa implikoitujen ulkopuolisten kannalta on, mutta meidän muiden? Ei niinkään.

Faktaa on se, että olipa Quinn tehnyt mitä tahansa, hän on vain yksi ihminen. Hänen mahdolliset ja väitetyt tekemisensä eivät sano yhtään mitään yleisesti pelaajista, naisista tai pelaavista naisista. Eivät indiekehittäjistä eivätkä pelitoimittajista. Eivätkä ne myöskään oikeuta kohtelemaan sivullisia huonosti. Ei siinäkään tapauksessa, että kaikki todistettaisiin aukottomasti ja tapahtunut olisi juuri niin rumaa kuin miltä se vaikuttikin. Eikä se tekisi Quinninkaan kokemasta häirinnästä yhtään hyväksyttävämpää. Mikäli edessä on suurempaa keskustelua korruptiosta ja väärinkäytöksistä, se on tehtävä asiallisesti ja fiksusti.

On myös syytä muistaa, että kävi asiassa miten kävi, Quinnin aiemmat positiiviset teot ovat yhä positiivisia. Itsekin pitkään vaikeaa masennusta vastaan taistelleena arvostan sitä, että asiasta paitsi puhutaan, myös tehdään pelejä. Asiasta puhuminen on nimittäin usein todella hankalaa pelkästään sen takia, että yhteistä kieltä ongelmaa tuntemattomien kanssa ei aina löydy. Masennuksesta hyvin ja intiimisti kertovan pelin pelaaminen taas voi avata monen silmät sille, millaisesta ongelmasta on kyse ja millaista sen kanssa eläminen on. Mutta ei toki pidä myöskään kuvitella, että tämä tekisi Quinnin mahdollisista teoista yhtään hyväksyttävämpiä. Hän voi arvokkaasta pelistään huolimatta olla ihminen, joka tekee tuomittavia asioita.

Se tärkein muistamisen arvoinen asia on kuitenkin tämä: olivat Quinnin teot mitä tahansa, muu maailma on samanlainen kuin eilenkin. Pelimaailman ongelmat eivät ole yhtään vähemmän todellisia eivätkä yhtään vähemmän ongelmallisia. Tapahtunut ei muuta sitä tosiasiaa, että kun ystäväni uskaltaa naisena sanoa, että hänellä on oikeus olla osa peliskeneä ja pelaavaa maailmaa, hän saa niskaansa pinon ala-arvoista ja loukkaavaa palautetta. Eikä sitäkään, että naiset kokevat yhä pelimaailmassa sukupuolensa ansiosta jatkuvaa häirintää. Eikä myöskään sitä, että asiasta täytyy puhua jatkossakin avoimesti, rehellisesti ja julkisesti, sillä jos emme niin tee, nämä häiriköt puhuvat meidänkin puolestamme.

Kaikille pitäisi olla edelleen selvää, että naiset kuuluvat pelialalle siinä missä miehetkin. Naiseus, naisten pelaaminen ja se, että naiset tekevät pelejä ovat yhä positiivisia asioita, eikä tapahtuneen pitäisi heijastua niihin millään tavalla. Ei vain sen takia, että pelaava maailma tarvitsee erilaisia ääniä ja näkökulmia, vaan koska kyse on puolesta ihmiskunnasta. Ja toki kaikille pitäisi olla myös selvää se, että naiset ovat ihmisiä siinä missä miehetkin. Joukkoon mahtuu hyviä ja kivoja ihmisiä, mutta myös ikäviä. Kaikilla heistä on oikeus olla osa pelaavaa maailmaa, eikä tätä oikeutta tarvitse keneltäkään anoa tai kenellekään perustella.

Tämä kaikki on toki jossain määrin toiveajattelua. Tiedän, että vahinko on tapahtunut. Tiedän, että poteroistaan huutelevat ääliöt saivat juuri aseisiinsa pari lippaallista lisää ammuksia. Tiedän, että niin tyhmää ja epäreilua kuin se onkin, tapahtunut on paitsi pilannut Quinnin omaa mainetta, myös antanut naisvihaajille uuden tekosyyn häirintään ja ulkopuolelle sulkemiseen. Se on perseestä. Oikeutettua se ei kuitenkaan ole ja aion sen jatkossakin kertoa kaikille, jotka kuuntelevat.

Lisää aiheesta

Kirjaimellinen pelialap*sk*myrsky – seksiä, korruptiota, pelijournalismin etiikkaa, sensuuria…

Nainen yritti julkaista pelin ja joutui ahdistelukampanjan uhriksi