Uusimmat

Blizzard hautoo jotain Diablo-aiheista

04.07.2016 12:15 Juho Anttila

Blizzardin Diablo 3 on varsin hyvä peli, josta kuoriutui päivitysten myötä odotettu lajityyppinsä soihdunkantaja. Tekijät ovat jatkaneet pelinsä ylläpitämistä ja laajentamista ahkerasti ja jos firman rekrytointipolitiikasta voi mitään päätellä, luvassa on myös jatkossa jotain Diablo-aiheista.

Tällä hetkellä firmalla on haussa puolisen tusinaa uutta työpaikkaa Diablo-universumiin sijoittuvaa projektia varten. Yksi avoimista paikoista on korkean profiilin työ Diablon ohjaajana. Diablo 3:n alkuperäinen ohjaaja Jay Wilson korvattiin vuonna 2013 Josh Mosquieralla, joka on nyt jättänyt paikan. Paikka täytetään joko sisäisesti tai mainitun työhakemuksen kautta.

Nyt voikin sitten ruveta jännäämään, minkälaista Diablo-projektia vahvistettava tiimi rupeaa takomaan. Onko kyse toisesta lisälevystä vai hellitäänkö faneja kokonaan uudella Diablo-pelillä. Vastauksia saadaan todennäköisesti odottaa jonkin aikaa, sillä Blizzard on tunnettu siitä, että firma hioo pelejään pitkään ja hartaasti.

Lähde: Polygon

Lisätietoja: eu.blizzard.com

Lisää aiheesta

Diablo 3 sai eeppisen päivityksen

Diablo 3 päivittyy merkittävästi ensi viikolla

Diablo III: Ultimate Evil Edition (PS3, PS4, Xbox 360, Xbox One)