James Bond 007: Blood Stone (PC, PS3, Xbox 360)

22.11.2010 15:29 Juho Anttila

Tekijä: Bizarre Creations
Julkaisija: Activision
Testattu: Xbox 360
Saatavilla: DS, PC, PlayStation 3, Xbox 360
Pelaajia: 1, 2-16 (internetissä)
Pelin kotisivu: http://bloodstonegame.com
Arvostelija: Juho Anttila

James Bondilla ei taas mene lujaa. Ei auta, että Daniel Craig on paras Bond ikinä, jos tuotantoyhtiö taistelee olemassaolostaan rahavaikeuksien vuoksi. Onneksi seikkailut voivat jatkua myös valkokankaan ulkopuolella.

Jos ei leffaa kuulu, niin tehdään sitten oma peli, ajatteli Activision ja palkkasi remmiin liudan tuttuja Bond-nimiä. Blood Stone lupaa elokuvamaista toimintaa, mutta miten mahtaa käydä, kun vetovastuussa etupäässä autopeleistä tuttu Bizarre Creations?

Taustatukea annetaan isojen nimien voimin. Pelin käsikirjoituksesta vastaa aiemminkin Bondin edesottamuksia kynäillyt Bruce Feirstein. Itse Daniel Craig vetää pääroolin Judi Denchin avustuksella. Soul-laulaja Joss Stone esittää tunnuskappaleen ja näyttelee myös Bond-tytön tärkeääkin tärkeämmän osan, eikä Bizarrekaan ole ensimmäistä kertaa räiskintäpelien kimpussa. Peli on nimittäin rakennettu firman oman The Club -räiskinnän pelimoottorilla.

Pöpöjä ilmassa

Tarina vie Bondia ehkä jopa hieman yllättäen ympäri maailmaa useampaan erilaiseen ja eksoottiseen ympäristöön. Vapaata maailmaa ja McDonaldsia uhkaa tällä kertaa biologisia aseita havitteleva terroristi, jonka takaa paljastuu toinen biologisia aseita havitteleva terroristi, jonka takaa… ymmärsitte varmasti jo. Vähän kuin ne sisäkkäiset venäläiset mummot.

Bond heittää läppää sen verran, että Craigin tunnistaa Craigiksi. Bond-tytöstä ei sen sijaan oteta ihan kaikkea irti. Maailman paras naistenmies ei muutenkaan ole oikein vireessä. Sänkyyn saakka kannetaan vain yksi hepsankeikka ja toista vähän lämmitellään, kun esimerkiksi samoilla apajilla kalastelevan Alpha Protocolin päähenkilö kaataa viidentoista peliminuutin sisällä kokonaista kolme kovaa tekijää. Nuoriso uhkaa ajaa takaa vanhan herran ohi.

Sama laimeus leimaa tarinan oleellisempiakin piirteitä. Kuviot haiskahtavat moneen kertaan nähdyiltä. Viimeistään siinä vaiheessa, kun lopputaistelua lähestytään pääilkiön huudellessa kaiuttimista Bondin agendaa kyseenalaistavaa tusinajargonia, jumiutuu kliseemittari lopullisesti punaiselle.

Onhan sitä toki rutkasti heikompaakin pelikäsikirjoitusta nähty, mutta nimekkäille näyttelijöille olisi suonut annettavan hieman tukevampaa pureskeltavaa. Ilmeisesti Feirstein on ajatellut, ettei pelkkää peliä varten tarvitse antaa ihan parastaan.

Kuurupiiloa

Pelillisesti valtaosa Blood Stonesta kuluu nykyään kovasti muodikkaan kuurupiiloräiskinnän merkeissä. Kolmannesta persoonasta kuvattu Bond kykkii milloin minkäkin nurkan takana räiskien yhtä lailla suojassa piileskeleviä vihollisia. Asevalikoima kattaa kaikki perustyökalut ilman yllätyksiä. Torakot tuntuvat kukin omanlaiseltaan, mutta yhdessäkään ei ole kummoista potkua.

Vihollisten tekoäly ei ole aivan sitä tökeröintä ampumarataluokkaa, mutta kovin ovelia temppuja pahan kätyreiltä on silti turha odottaa. Määrä korvaa laadun, vastassa onkin usein kahden käden sormin laskettava lauma tykinruokaa.

Bond osaa käsitellä aseita ja pelaaja Bondia. Ohjaus on siis kohtuullisen onnistunut, vaikka välillä sankari ei osaa päättää pitäisikö hänen olla suojassa vai irrottautuako sieltä. Helpommilla vaikeustasoilla tähtäämistä autetaan liikaakin. Pelkkää sisältöturismia vierastavien kannattaakin ruuvata haaste korkeimmalle mahdolliselle tasolle. Kovin vaikeasta pelistä ei tosin silloinkaan ole kyse.

Bond on myös kova lähitaistelumies. Itse asiassa niin kova, että liian lähelle osuvat viholliset kaatuvat kuin itsestään, yhtä nappia painamalla. Lähitaistelutapoista palkitaan keskittymispisteitä, joita käyttämällä aika hidastuu ja ammukset löytävät kohteensa automaattisesti. Enimmillään varmoja tappoja voi ketjuttaa peräkkäin kolme kappaletta.

Niin perussujuvaa kuin pelaaminen teknisesti onkin, käyvät räiskintäosuudet pian itseään toistaviksi. Tätä ei auta edes mahdollisuus välttää suoraa kontaktia hiipimällä ja eliminoimalla vastustajat äänettömästi. Teemaa ei varioida tarpeeksi, jotta mielenkiinto säilyisi.

Kaahausta, agentismia ja moninpeliä

Kun tekijänä on Bizarre, ei liene mikään yllätys, että seikkailun aikana istutaan useammankin kerran auton ratin taakse. Jaksot on toteutettu teknisesti hyvin. Vauhtia ja skriptattuja tapahtumia riittää, pelti rytisee ja räjähdykset täyttävät ruudun. Tiukka käsikirjoitus takaa toiminnan näyttävyyden, mutta rikkoo samalla illuusion omasta osallistumisesta. Takaa-ajettavaa ei voi saavuttaa ennen kuin tarina niin sanoo, vaikka kuinka ajaisi selvästi lujempaa.

Sillisalaatinomainen peli lainaa myös Batman: Arkham Asylumia. Salapoliisinäkymän vastine on älypuhelin, jota käyttämällä voi etsiä tietoja ympäristöstä ja nuuskia vihollisten olinpaikan selville vaikka nurkan takaa. Ominaisuuden käyttöä hillitään värjäämällä näkymä värittömäksi ja lisäämällä näytölle sitä enemmän häiriöitä, mitä nopeammin Bond liikkuu. Efekti on muuten todella ärsyttävä.

Kun selvästi alle kymmenen tunnin mittainen tarina on koettu, on aika vielä moninpelin. Päälle liimatusta verkkohupailusta ei riitä iloa kovinkaan pitkäksi aikaa. Tarjolla on tiimipohjaista kuolonottelua, kohteelta toiselle etenevä tehtäväpohjainen pelitila sekä last man standing, jossa kerran kuollut pääsee jatkamaan vasta seuraavalla kierroksella.

Matseissa pärjäämisestä palkitaan kokemuspisteillä, kokemustasoista taas uusilla hahmomalleilla ja aseilla. Tämä ei pelasta kokemusta tuntumasta kuivalta ja innottomalta. Myös muut pelaajat ovat huomanneet saman, sillä peliseuraa löytyy linjoilta kovin vähän. Jos pelaajia mahtuisi kentälle 16, mutta matsissa on mukana neljä, ei pelistä maksanutta juuri naurata.

Ristiriitainen kokemushan Blood Stonesta lopulta kuoriutuukin. Se on teknisesti ihan pätevä seikkailu, josta löytyy myös hyviä ideoita. Innoton ja mielikuvitukseton kenttäsuunnittelu estää kuitenkin pääosassa olevaa ammuskelua nousemasta siivilleen. Kaahausosioista löytyisi enemmänkin ajatusta, mutta niitä on liian vähän pelastaakseen pelin keskinkertaisuuden suolta.

Kokonaisuus on silti kehityskelpoinen. Näistä aineksista voisi saada kasaan paljon paremmankin pelin. Näkisin mielelläni jatko-osan, jossa nyt esitellyt ideat hiotaan timanttisemmaksi kokonaisuudeksi. ”Bond will be back…” lupaavat lopputekstitkin, mutta miten mahtaa käydä, kun pelin kehittänyt Bizarre Creations on tätä kirjoittaessa lopetusuhan alla. Surkeampi juttu, sillä maineikkaan firman joutsenlauluksi Blood Stone on harmillisen keskinkertainen.

James Bondia nähdään peliruuduilla parhaillaan enemmänkin, sillä Activision julkaisi klassisen, alkujaan vuonna 1997 Nintendo 64 -konsolilla nähdyn Goldeneye 007 -räiskinnän uusittuna painoksena DS- ja Wii-konsoleille.