Uusimmat

Vitan 3G-malli suositumpi kuin Wi-Fi

03.03.2012 19:30 Jouni Mäki-Panula

PlayStation Vitan 3G:tä tukeva malli on Japanissa suositumpikuin pelkkään Wi-Fiin kykenevä laite. PS Vita lanseerattiin Japanissa jo viime joulukuussa. Kolmen ensimmäisen myyntiviikon aikana 3G oli selvästi suositumpi kuin Wi-Fi. Sittemmin tilanne on tasoittunut, mutta 3G johtaa edelleen hitusen.

Tilannetta pidetään yllättävänä, sillä 3G-mallilla on tuntuvasti enemmän hintaa kuin pelkällä Wi-Fillä. Suomessa eroa on viitisenkymmentä euroa 3G:n maksaessa noin 19 prosenttia enemmän. Lisäksi lanseerausviikonlopun jälkeen Japanista kerrottiin, että 85 prosenttia Wi-Fi-varastoista myytiin, kun 3G:n varastoista lähti vain 56 prosenttiin.

Sonyn kannalta huolestuttavana piirteenä PS Vitan myynti on hiipunut verrattuna edeltäjäänsä PS Portableen vastaavana ajankohtana. Kolmen ensimmäisen viikon perusteella Vitalla meni paremmin kuin Portablella aikoinaan, mutta tällä hetkellä Vita on jo Portablea jäljessä.

Lähde: 3G beat Wifi at Japanese Vita launch.

Lisää aiheesta

PS Vita -katsaus – Sonyn uudessa käsikonsolissa kaikki on isoa

PS Vita – julkaisupelit testissä – Uncharted ja Wipeout iskevät lujimmin

PS Vita -pelikuvagalleria 

Lue myös

King Arthur II: The Role-playing Wargame (PC)

Mechiräime Hawken näyttää aina vain maukkaammalta

Rakkaudella, John Romero: pelilegendan nuoruuden fanikirje peli-idolilleen

Syndicate (PC, PS3, Xbox 360)

Muropaketin uusimmat