Far Cryn kaavamaisuus saattaa jäädä historiaan – muutos ei välttämättä ole silti kaikkien mieleen
Ubisoftin kerrotaan työstävän jo Far Cry -sarjan seuraavaa osaa, joka näyttäisi muuttavan pelisarjan tutuksi käynyttä kaavaa.
Axiosin saaman lähteen mukaan huhuttu Far Cry 7 olisi viimeaikaisia pelejä ”paljon online-vetoisempi”, mutta lehti ei avaa tarkemmin, mitä tämä mahtaisi tarkoittaa. Pelisarjan voidaan kuitenkin odottaa muuttuvan mahdollisesti radikaalisti seuraavan osan myötä, sillä myös Bloombergin toimittaja Jason Schreier paljasti aiemmin kesällä, että pelisarjan seuraava osa ”suuntaa radikaalisti eri suuntaan”.
Verkkovetoisuus ei ole tosin Ubisoftilta täysin uusi ajatus, sillä yhtiö mainitsi aiemmin tänä vuonna siirtävänsä fokuksensa AAA-pelien osalta näiden pitkäjänteisyyteen. Studio julkisti lisäksi kesällä Assassin’s Creed Infinityn, jonka kerrotaan olevan suositun pelisarjan seuraava palvelupohjainen osa, joka kehittyy ajan myötä.
Far Cry näyttäisi siten seuraavan Assassin’s Creedin jalanjäljissä, jos viimeaikaisiin huhuihin on uskominen.