Arvostelu Far Cry 6 on selvä Ubisoft-peli hyvässä ja pahassa – ”10 vuoden jälkeen alkaa jo olla ähky”

Pelisarjan kaavamaisuus kaipaa isompaa vallankumousta kuin Far Cry 6:n esittelemä Yara, jossa tarjolla on jälleen perin tuttua ja turvallista räiskintää.

Julkaisupäivä: 7.10.2021
Studio: Ubisoft Toronto
Julkaisija: Ubisoft
Saatavilla: PC (Windows, testattu), PS 4 & 5, Xbox, Stadia & Amazon Luna
Pelaajia: 1-2
Ikäraja: 18
Peliä pelattu arvostelua varten: 24 tuntia

”Ubisoft-peli” on noussut terminä pelaajien keskuudessa käyttöön kuvailtaessaan 80 prosenttia ranskalaiskehittäjän julkaisuista. Usein negatiivisella konnotaatiolla ilmaistu termi ei tosin ole ainoastaan kielteinen, vaan se kuvastaa pitkälti myös  studion nykyisen AAA-tuotannon parhaitakin piirteitä: valtavia avoimia ja yksityiskohtaisia maailmoja, rutkasti erilaista tekemistä ja kymmeniksi tunneiksi riittävää pelattavaa.

Far Cry 6 on niin hyvässä kuin pahassa juuri Ubisoft-peli.

Vuonna 2004 käynnistynyt räiskintäpelisarja ei ole liiemmin muuttunut sitten vuonna 2012 julkaistun kolmannen osan jälkeen. Toki pelejä on hiottu entisestään, lisätty näiden monipuolisuutta ja vaihdeltu maisemia, mutta se tuttu ydin on säilynyt liki vuosikymmenen ennallaan. Ubisoftin kohdalla ongelma ei kuitenkaan ole vain siinä, että tämä ydin on säilynyt ennallaan pelisarjan sisällä. Ongelma on ennemminkin siinä, että sitä samaa ydintä on käytetty myös The Divisionissa, Assassin’s Creedissa, Ghost Reconissa ja Watch Dogsissa, jotka poikkeavat toisistaan sen jäljelle jäävän 20 % osalta.

Far Cry on vain joukosta se, joka tekee kaiken saman ensimmäisestä persoonasta kuvattuna.

Pelisarjan uutukainen tuntuu siten hyvin nähdyltä. Ubisoftin kaavaa ovat toki hyödyntäneet monet muutkin viimeaikaiset AAA-pelit siitä yksinkertaisesta syystä, että se toimii. Jatkuva pelaajan palkitseminen uusilla aseilla, varusteilla, tarvikkeilla, kokemuksella ja uusilla pikamatkustuspaikoilla luo koukuttavan kehän, joka ruokkii pelaajan ajallista panostamista. Kun tuon tukikohdan valloittaa, paljastuukin seuraavan AA-tykin paikka, jonka tuhoamalla pääsen taas nopeasti tuohon tarkastuspisteeseen ja siitä nopeasti metsästämään legendaarista alligaattoria. Sitten pitääkin testata elukan ruhosta palkkioksi saatua kivääriä. Ja kuin huomaamatta pari tuntia on ennättänyt taas kulua.

Tällä erää tuttu noidankehä on tuotu kuvitteellisen Yaran saarivaltioon, jota hallitsee diktaattorimaisin elkein Giancarlo Espositon esittämä Antón Castillo. Tämä on luomassa valtiostaan uutta paratiisia löydettyään saaren tupakkakannasta syöpähoitoa tehostavan Viviro-lääkkeen, mutta tuotannon tehostamiseksi lehtiä kerätään orjavoimin ja muine kyseenalaisine keinoineen. Castilloa vastaan onkin noussut vastarinta, johon pelaajan ohjaama Dani liittyy mukaan ilman sen kummempaa sielunpaloa.

Tarina ei kuitenkaan ota oikeastaan missään vaiheessa tuulta alleensa. Päähenkilö lyöttäytyy vastarintalaisten matkaan oikeastaan vain paremman tekemisen puutteen vuoksi, eikä motivaatiota lähdetä sen enempää kaivamaan, vaikka Far Cry 6:ta mainostettiin muka entistä henkilökohtaisempana tarinana. Myös itse pahis jää pitkälti taustalle pelaajan keskittyessä tämän kätyreiden eliminoimiseen räikeiden vastarintaan kuuluvien persoonien avulla. Castillo piipahtaa aina toisinaan taustalla kommentoimassa lampaista ja susista, mutta muutoin pelaaja tutustuu lähinnä oman puolensa naavapartoihin tai keskenään kinasteleviin muusikoihin, joiden kohtalot jäävät muutamin poikkeuksin melko yhdentekeviksi.

Asteen vakavampaa kerronnallista otetta kaipaavien ei kannata myöskään odotella liikoja, sillä Far Cry 6 on jopa edeltäjiään humoristisempi ja kevyempi ottamus. Toki pelissä käsitellään paikoin raskaita teemoja orjuudesta kidutukseen, sensuuriin ja diktatuuriin, mutta valtaosan ajasta Dani teurastaa vihollisia Macarenaa soittavalla levynheittimellä, usuttaa lemmikkialligaattorinsa näiden nivusiin tai örveltää kännissä vandalisoiden Castillon mainostauluja. Toisaalla taas guerrilla-menoa alleviivataan niin paksusti, että se alkaa käydä jo naurettavaksi.

Far Cry 6 ei tunnu tietävän itsekään, millainen peli se oikein haluaa olla, mikä luo hyvin epätoimivan vireen kaiken ylle. Parhaiten kokemastaan nauttineekin, kun unohtaa koko tarinallisuuden ja nauttii vain pelin luomasta voimafantasiasta yhden henkilön armeijana.

Ja siltä osin pelin toimivuus riippuu pitkälti siitä, kuinka kyllästynyt tai innoissaan Far Cry -kaavasta on.

Ubisoftin uutukaisessa yhdistyvät nimittäin kaikki studion tutut elementit kaikista sen pelisarjoista huolimatta siitä, sopivatko ne tähän peliin millään tavalla. Haluatko väsätä aseisiin modeja? Onnistuu. Haluatko kalastaa? Siitä vain! Kiinnostaako kehittää tukikohtaa? Jep, kerää vain resursseja. Kiinnostaako rekrytoida johtajia ja lähettää heidät keräämään näitä resursseja? Toki, odota vain kaksi tuntia. Entä pelata dominoa tai taistella kukkotappeluissa? Rastit ruutuun. Tai kenties haluat vain etsiä tai ostaa uusia aseita ja varusteita? Valikoimaa riittää sadoittain!

Ja näiden kaikkien päälle on tietenkin tarjolla vielä ne muut ”Ubisoft-pelimäisyydet”, kuten tukikohtien valloitukset, tarina- ja sivutehtävät, oheisaktiviteetit sekä satunnaisesti generoituvat loputtomat miniaktiviteetit. Tekemistä löytyy vaikka sadoiksi tunneiksi, mutta koko touhusta uupuu persoonallisuus. Kaikki on niin nähtyä, eivätkä Yara tai sen puolen Far Cryn tuttu räiskintä onnistu sitä viemään kokemusta sen mielekkäämmäksi. Kyllähän tätä pelaa, mutta…

Far Cry 6 luopuu kuitenkin jossain määrin edellisten osien roolipelimäisyydestä ja palaa likemmäksi sarjan juuria nimenomaan räiskintänä. Hahmot eivät siten ole mitään luotisieniä, vaan viholliset kaatuvat kertalaakista tai viimeistään parista nuppiin, kunhan aseisiin pistää suojat läpäisevät panssariammukset – muualle ampuessa tilanne on toki eri.

Yksi pelin isoimmista lisäyksistä onkin erillinen luotimekaniikka, jossa tietyt luodit ovat tehokkaampia juuri tiettyjä vihollistyyppejä vastaan. Liekkiammukset tappavat esimerkiksi myrkyttäjät nopeammin, kun taas räjähtävät tehoavat suojaamattomiin parhaiten. Riippuen toki itse kunkin pelitaidoista tämä saattaa joko lisätä ärsyttävää mikromanagerointia, jossa kutakin hyökkäystä ennen täytyy sovittaa aseet oikeilla luodeilla, tai sitten se on täysin yhdentekevä mekaniikka, josta ei tarvitse välittää. Panssariammukset tehoavat nimittäin vihollisen kuin vihollisen nuppiin näiden hahmoluokasta riippumatta.

Jotain touhusta kertoo se, etten oikeastaan päivittänyt pelin aikana kertaakaan aseitani, sillä heti pelin aluksi saamani vermeet kelpasivat vallan mainiosti vihollisten niittämiseen myös parikymmentä tuntia myöhemmin. Sama koski myös Resolver-varusteita, jotka ovat käytännössä erilaisia räjähtäviä tarkkuuskivääreitä, EMP-tykkejä, liekinheittimiä tai tykistöpattereita, joilla voi toki rällätä ja aiheuttaa kaaosta, mutta joiden käyttö ei tuntunut oikein missään vaiheessa tarpeellisilta.

Viholliset eivät ole myöskään mitään älykkäintä sorttia, ja eri vihollisluokat eivät lopulta poikkea radikaalisti toisistaan. Kaikki kohtaamiset ovat siten keskenään melko identtisiä, vaikka pelaaja itse voi päättää, lähestyäkkö alueita räiskien vai hiiviskellen – kuten on tehty jo vuodesta 2012 lähtien. Ei siis mitään uutta virtuaalitaivaan alla.

Toinen pelisarjalle uudempi piirre on itse Yara, jota varten kehittäjät ovat panostaneet tavanomaista enemmän. Ghost Recon Breakpointin lailla pelialueena toimivaa saarivaltiota on pyritty elävöittämään sen omalla historialla, joka näkyy niin saarelta löytyvissä salaisuuksissa, kaupungeissa, ihmisten satunnaisissa keskusteluissa kuin sinne tänne lojumaan jätetyistä lippulappusissa. Henkilökohtaisesti saarivaltio tuntui silti niin tuhanteen kertaan nähdyltä ja elottomalta, ettei se juurikaan houkutellut seikkailemaan. Kaupungit olivat autioita, maisemat pitkälti samanlaisia ja tekeminen nojasi niihin samoihin elementteihin, josta pelisarja on ollut tunnettu jo kymmenen vuoden ajan.

Lisäksi täytyy mainita, että peli kaatoi omaan kokoonpanoni useita kymmeniä kertoja yhtä monen pelitunnin aikana, mikä ei ainakaan houkutellut palaamaan pelin pariin. Nämä tosin vähentyivät Day 1 -päivityksen myötä, joskaan eivät täysin loppuneet. Ongelmaa on verkkokeskustelujen mukaan ollut laajalti myös muillakin, mutta samalla yhtä monta puheenvuoroa on puinut kaatuilemattomuuden puolestakin. Muita bugeja pelissä ei sen sijaan tullut vastaan.

Far Cry 6 on hyvässä ja pahassa niin pelisarjansa kuin Ubisoftin yleisen AAA-linjan tuote. Siinä ei ole mitään uutta tai yllättävää, vaan samaa vuosikymmenen vanhaa kaavaa jatketaan taas uudet maalit päällä. Teknisesti jälki on toki upeaa ja räiskintä on yhtä nautinnollista kuin aina ennenkin, eikä tekemisestä jää ainakaan puutetta.

Sarjan fanit voivatkin melko huoletta joko lisätä tai poistaa alla olevasta tähtimäärästä yhden viisisakaraisen sen mukaan, kuinka väsyneitä tai innostuneita he ovat vielä pelisarjasta.

FAR CRY 6

”Far Cry 6 alkaa näyttää kaavamaisuutensa, mutta faneille se tarjoaa lisää sitä samaa.”