Arvostelu USA:ssa kohun aiheuttanut Civil War on ikävän etäinen sotaelokuva
Kuva: © Scanbox Entertainment
Scifi -ja kauhuelokuvistaan tutun Alex Garlandin Yhdysvaltain toisen sisällissodan kauhuista kertova Civil War kolisee tyhjyyttään.
Ensi-ilta: 19.04.2024
Alkuperäisnimi: Civil War
Ohjaus: Alex Garland
Käsikirjoitus: Alex Garland
Pääosissa: Kirsten Dunst, Wagner Moura, Cailee Spaeny, Stephen McKinley Henderson & Nick Offerman
Pituus: 109 minuuttia
Ikäraja: K16
Käsikirjoittajasta genre-elokuvien ohjaajaksi onnistuneesti siirtynyt Alex Garland on isojen ideoiden ja teemojen mies. Myös Yhdysvaltain toisen sisällissodan kauhuista kertova Civil War on kunnianhimoinen elokuva, mutta ohjaajan aiempiin töihin verrattuna omituisen mitäänsanomaton teos.
Civil Waria on promottu A24:n ensimmäisenä ison budjetin leffana ja toimintaelokuvana. Indie-lafkan leffaksi 50 miljoonaa taalaa on kyllä suuri summa, mutta silkka toimintaelokuva Civil War ei onneksi ole. Kyseessä on massiivisten, maailmaa mullistavien tapahtumien keskelle sijoittuva pienimuotoinen draama, jossa räiskitään muutamaan otteeseen.
Palikat ovat periaatteessa tälläkin kertaa kasassa, mutta edeltävistä kolmesta mainiosta elokuvastaan ja Devs-tv-sarjastaan poiketen Garland ei onnistu sanomaan Civil Warilla oikein mitään. Vika on käsikirjoituksessa. Pienten ihmisten tarina ei löydä päähenkilöistään vaadittavaa intiimiä tarttumapintaa tai inhimillistä lämpöä.
Kuva: © A24
Journalistien tarina
Civil War ei nimestään huolimatta ole elokuva sisällissodasta, vaan journalisteista. Päähenkilöidensä työetiikkaa mukaillen myöskään ohjaaja ei halua ottaa puolia, vaan kertoa sotajournalistien tarinan mahdollisimman objektiivisesti.
Pääosassa Kirsten Dunst esittää palkittua ja kaiken kokenutta kuvajournalisti Lee Smithia, joka on kriisi- ja sota-alueilla Reutersille työskennellessään turtunut väkivaltaan ja kärsimykseen. Wagner Mouran näyttelemä Joel on puolestaan adrenaliinikoukussa oleva toimittaja, joka haluaa haluaa saada haastattelun diktaattorimaiselta Nick Offermanin esittämältä presidentiltä vielä kun tämä on vallassa ja elossa.
Priscilla-elokuvassa taitavasti Priscilla Presleytä esittänyt Cailee Spaeny on puolestaan aloitteleva kuvajournalisti Jessie, joka onnistuu änkeämään mukaan resissulle New Yorkista Washingtoniin. Mukaan lähtee myös Stephen McKinley Hendersonin esittämä iäkkäämpi konkaritoimittaja Sammy, joka on isähahmo koko köörille.
Kuva: © A24
Epäpoliittinen tyhjiö
Ilmeisen monia on ärsyttänyt se, ettei Alex Garland avaa sisällissotaan johtaneita tapahtumia juuri lainkaan, eikä selitä kenen puolella katsojan pitäisi olla. Moinen on tarpeetonta, mutta ohjaaja vie epäpoliittisuutensa niin pitkälle, että koko elokuva tapahtuu ikään kuin tyhjiössä. Kuka taistelee ketäkin vastaan tulee selville sivulauseista, mutta yhtäläisyysviivojen vetämisen vältteleminen tämän hetken Yhdysvaltain politiikkaan menee naurettavuuksiin asti.
Lopputuloksena on road trip -elokuva, jossa päähenkilömme ajavat yhdestä vaarallisesta kohtauksesta toiseen. Välillä joku ammutaan, vastapuoli ampuu takaisin, kuvaajat räpsivät kuvia ja matka jatkuu seuraavaan vastaavaan tilanteeseen.
Civil War sisältää useita järkyttäviä, komeita ja järkyttävän komeita kuvia. Erityisesti äänisuunnittelu on kauttaaltaan vakuuttavaa, mutta esimerkiksi De La Soulin, Skid Row’n tai Sturgill Simpsonin biisit soivat omituisissa kohdissa.
Kohtaukset ovat järjestäen piinaavan jännittäviä, mutta pelissä ei tunnu olevan kuin muutaman ihmisen kohtalo. Kyseessä on 350 miljoonan asukkaan elämä, mutta elokuva näyttää kerta toisensa jälkeen vain muutaman sotilaan räiskimässä toisiaan.
Kuva: © A24
Ilman itsesuojeluvaistoa
Lopussa odottaa yksi massiivisempi toimintakohtaus. Suurin osa budjetista vaikuttaa silti menneen esimerkiksi harvoihin kuviin keskinkertaisin tietokonetehostein tehdyistä hävittäjistä. Taustalla savuavat talonrauniot ja pienimuotoisempi tuho näyttävät vakuuttavammilta.
Rasittavinta leffassa on toimittajanelikon silkka typeryys. Sotatoimittajat ovat luonnollisesti jatkuvassa hengenvaarassa ja ottavat tietoisia riskejä, mutta ilman itsesuojeluvaistoa työtä ei voi todellisuudessa tehdä. Jostain järjettömästä syystä filmille tositilanteissakin kuvaavan Jessie-noviisin pöhköyden voi jotenkin ymmärtää, mutta muiden ei.
Kööristä ainoastaan Sammy-konkarin toiminnassa on jotain tolkkua. Mouran esittämä Joel-toimittaja on sen sortin tonokki, ettei hänen kanssa keskustelisi edes autokauppias, saati sitten presidentti.
Civil War haluaa olla vilpitön kunnianosoitukselta journalisteille, mutta kenelle he oikein tekevät töitään? Elokuva antaa ymmärtää, ettei vapaata media ole enää olemassa oikein missään muodossa. Netti ei toimi juuri lainkaan, eikä totuutta vääristävästä somesta nähdä vilaustakaan.
Kuva: © A24
Ei yhtäläisyysviivoja
Yksi hahmoista mainitsee, että Washingtonissa kaikki toimittajat ammutaan armotta. Vain parissa kohtauksessa nähtävä NIck Offermanin esittämä kolmannen kauden itselleen kaapannut presidentti tuo mieleen Donald Trumpin. Juuri tämän enempää Garland ei vedä yhtäläisyysviivoja nykyhetken kahtia jakautuneen Yhdysvaltojen ja elokuvan fiktiivisen lähitulevaisuuden välille.
Vaikka Civil War päätyy räiskimään Lincoln-muistomerkille ja aina Valkoisen talon käytäville asti, niin mitä Garland haluaa leffallaan sanoa jää epäselväksi.
Kaikille lienee selvää, että sota on helvettiä, mutta väkivallanpurskahduksesta toiseen etenevä elokuva tuntuu tarpeeksi karmivalta vain kohtauksessa jossa päähenkilöt kohtaavat Jesse Plemonsin esittämän psykopaattijuntin. Vain muutaman minuutin ruutuaikaa saava näyttelijä murhaa armotta kaksi vain hetkeä aiemmin esiteltyä ei-valkoihoista hahmoa. Hirmutyön pointti on poikkeuksellisesti kai kommentoida Yhdysvalloissa rehottavaa rasismia – tai olla vain yksi verinen kohtaus muiden joukossa.
Kuva: © A24
Huima pettymys
Parasta koko leffassa on Kirsten Dunst, joka tuo mikroilmeillään ja -eleillään hahmoonsa enemmän syvyyttä kuin käsikirjoituksesta löytyy. Jossain kovan kuoren takana on oikea, välittävä ihminen, jonka Lee yrittää parhaansa mukaan piilottaa.
Sofia Coppolan Priscillassa loistaneen Cailee Spaenyn Jessie-valokuvaajan nuoruudenhölmöys esitetään liiallisena uhkarohkeutena. Onton hahmon ainoaksi funktioksi jää saattaa itsensä ja kollegansa kerta toisensa jälkeen hengenvaaraan, jotta leffa voi edetä seuraavaan irralliseen kohtaukseen.
Garland-fanille Civil War on huima pettymys ja hutilaukaus, jota on hankala uskoa Ex Machinan, Annihilationin, Devsin ja Menin ohjaajan tekemäksi.
CIVIL WAR
”Jos joku ei vielä tiennyt, niin Alex Garlandin Civil War kertoo sodan olevan yhtä helvettiä.”
