Arvostelu: Keanu Reevesin ”seksitrilleristä” Knock Knock ei ole edes kalkkunaksi
Ensi-ilta: 6.11.2015
Alkuperäisnimi: Knock Knock
Ohjaus: Eli Roth
Käsikirjoitus: Eli Roth, Nicolás López & Guillermo Amoedo
Pääosissa: Keanu Reeves, Ana de Armas & Lorenza Izzo
Pituus: 99 minuuttia
Ikäraja: K16
Idea: Sekopäänymfit kiusaavat ja kiduttavat perheenisää
Arvostelija: Aki Lehti
Knock Knockia on markkinoitu jonkin sortin rankkana seksitrillerinä. Se on kuitenkin muutamasta tahattoman koomisesta kohtauksestaan huolimatta lähinnä unettavan tylsä puolitoistatuntinen.
Jopas on taas melkoinen viikko käynnissä ensi-iltaelokuvien suhteen. Dome.fi:n arvioimista leffoista ei voi suositella kuin Joseph Gordon-Levittia kävelemässä nuoralla WTC-tornien välissä The Walkissa. Kotimainen Bunny the Killer Thing kannattaa kiertää niin kaukaa kuin mahdollista. Leffalipun hinnan arvoinen ei ole myöskään Keanu Reevesin ja Hostel-leffoista parhaiten tunnetun Eli Rothin yhteistyönä syntynyt Knock Knock.
Vaikka Rothin yritystä tehdä jotain muutakin kuin kauhua / kidutuspornoa ei sellaisena mainostetakaan, niin Knock Knock on uusintaversio vuoden 1977 Death Game -eksploitaatioelokuvasta.
Leffan alun juoni on kuin suoraan pornoelokuvasta.
Keanu Reeves on Evan Webber, 43-vuotias arkkitehti jonka vaimo ja lapset lähtevät viikonlopuksi reissuun, jättäen hänet yksin kotiin kuuntelemaan vinyylilevyjään. Poikamieslarppi kuitenkin keskeytyy kun hänen ovelleen ilmestyy myrskyn keskeltä kaksi läpimärkää nuorta naista. Evan päästää eksyksissä olevat seksikkäät neidot sisälle odottamaan 45 minuutin päästä saapuvaa Uberia. Hetken kuluttua puolialastomat Bel (Ana de Armas) ja Genesis (Lorenza Izzo, ohjaaja Rothin vaimo) ovat saaneet viinipullon auki, kehuvat keski-ikäisen perheenisän fyysistä kuntoa ja levykokoelmaa ja kiehnäävät kiusoitellen äijäparan edessä.
Vaikka Evan kuinka jankuttaa, ettei ole pettänyt vaimoaan kertaakaan 14 vuoden aikana, niin ei kauan kestä kun kolmen kimppa on käynnissä ja seuraavana aamuna on morkkis. Isukki nakkaa keittiössä sekoilevat nymfit pihalle, mutta nämä eivät suostu lähtemään. Tästä alkaa äijän kidutus ja paikkojen tuhoaminen, jolle ei missään vaiheessa kerrota mitään järkevää syytä. Miksi lolitat ovat valinneet juuri arkkitehdin uhrikseen?
Ilmeisesti tarkoitus on esittää heidät vain psykopaatteina, mutta Armas ja Izzo ovat näyttelijäntaidoiltaan sen verran kehnoja, ettei homma oikein toimi.
Keanu Reeves yrittää ilmeisen tahattomasti pelastaa leffan näyttelemällä naurettavan huonosti. Eihän hän ole koskaan mikään oikea näyttelijä ollutkaan, mutta Knock Knock taitaa olla miehen uran onnettomin suoritus. Keanun kiusaaminen naurattaa muutaman kerran ääneen. Yhdessä kidutuskohtauksista ollaan jo Nicolas Cagen Wicker Manin uusintaversion ”No, not the bees, aarrrgggh! My eyes, my eyes!” -leveleillä.
Muutamaan otteeseen hiipii mieleen, että vetääkö Reeves tahallaan homman läskiksi, mutta siitä tuskin on kyse. Herran lahjat eivät vain yksinkertaisesti riitä.
Mutta turha on tuomita pelkästään Reevesiä, sillä eihän Eli Rothilla ole koskaan ollut mitään käsitystä näyttelijöiden ohjaamisesta. Tähän kun lisätään onneton kässäri, niin katastrofi on valmis.
Knock Knock olisi voinut jotenkin toimia mustaa huumoria sisältävänä komediana. Sen mainostaminen seksitrillerinä on hieman harhaanjohtavaa, sillä paljasta pintaa ei yhtä kohtausta lukuunottamatta juurikaan nähdä. Vaikka Reevesin suoritus muutamaan otteeseen naurattaakin, niin suurimman osan kestostaan leffa on pelkästään tylsä.
Harmi, sillä tässä olisi ollut kaikki elementit kasassa kunnon kalkkunaan.
Samasta aiheesta on tehty muutama hyväkin elokuva. Jos haluat ahdistua ”kutsumattomat vieraat ovat psykopaatteja” -genren parissa, niin katso vaikkapa alkuperäinen Funny Games uudemman kerran. Knock Knock on sen rinnalla silkkaa ajantuhlausta.
PlusMiinusNolla
+ Tahattoman koominen Keanu ”I MIGHT GO DEAF!” Reeves
