Animaatiohittejä tehtailevalta Pixarilta ilmestyy ensi vuonna kaksi uutta elokuvaa – Tältä näyttävät Soulin ja Onwardin trailerit

29.11.2019 10:09 | Muropaketin toimitus

Pixarin uutuuselokuvat taitavat olla lafkan omituisimmat teokset tähän mennessä.

Pixar-studio julkaisee ensi vuonna kaksi uutta elokuvaa, joista Onward – Eteenpäin -leffasta on nyt tuupattu ulos uusi traileri.

Onward kertoo fantasiamaailmasta, jossa kaksi teini-ikäistä haltiaveljestä saa käsiinsä isänsä perinnöksi jättämän taikasauvan. Veljekset koittavat taikoa isänsä takaisin, mutta onnistuvat siinä vain puoliksi, sillä vain faijan jalat tulevat esiin.

Dan Scanlonin ohjaaman ja käsikirjoittaman animaation pääosien ääninäytelijöinä toimivat Tom Holland ja Chris Pratt. Mukana ovat myös muun muassa Octavia Spencer ja Julia Louis-Dreyfus. Onward saapuu Suomessa teattereihin 6. maaliskuuta.

Toinen uutuusanimaatio Soul julkaistaan Suomessa elokuun lopussa, ja se vaikuttaa vielä Onwardiakin omaperäisemmältä ja oudommalta.

Inside Out – ja Up -elokuvista tutun Pete Docterin ohjaama elokuva kertoo jazzmuusikosta, joka erkaantuu kehostaan ja päätyy mystiseen mestaan, paikkaan missä sielut syntyvät ennen kuin ne löytävät oman kehonsa.

Soulissa päähenkilölle lainaa ääntään Jamie Foxx. Hänen lisäkseen mukana ovat myös Tina Fey, Daveed Diggs ja Phylicia Rashad.