Arvostelu: Krampus on kauhukomedia, joka ei pelota tai naurata
Ensi-ilta: 4.12.2015
Alkuperäisnimi: Krampus
Ohjaus: Michael Dougherty
Käsikirjoitus: Michael Dougherty & Zach Shields & Todd Casey
Pääosissa: Adam Scott, Toni Collette, David Koechner, Allison Tolman, Conchata Ferrell, Emjay Anthony, Stefania Lavie Owen & Krista Stadler
Pituus: 96 minuuttia
Ikäraja: K16
Idea: Joulupukki, huoripukki, keripukki ja Krampus
Arvostelija: Tatu Junni
Jouluelokuva lapsia helvettiin raahaavasta demonista? No hittolainen, sign me in.
Kansantarusta ammentava Krampus kuulostaa etukäteen erinomaiselta viihteeltä. Kukapa ei pitäisi elokuvasta, jossa sarvipäinen pahalainen terrorisoi kettingit kilisten ylemmän keskiluokan jenkkiperhettä kapitalistisen kulutusjuhlan keskellä.
Harmi vaan, että Krampuksessa on parasta juurikin sen idea. Paljon muuta hyvää elokuvasta on vaikea löytää.
Trick ’r Treat -ohjaaja Michael Doughertyn toisen pitkän elokuvan embargo raukeaa vasta tänään. Krampuksesta ei siis ole saanut julkaista arvioita ennen ensi-iltapäivää. Tämä on yleensä huono merkki. Embargoilla kun koetetaan suojella jämäleffoja viidakkorummun negatiiviselta paukkeelta ja kerätä mahdollisimman hyvät lipputulot ennen kuin kaikki tietävät millaista paskaa paketista paljastuu.
Krampus ei ole täystyräys – ainoastaan kertakäyttöviihdettä, joka yrittää turhaan miellyttää massoja. Elokuva on läpi linjan ihan liian sisäsiisti ja sovinnainen. Jos joulukauhugenreen aikoo 2010-luvulla kajota, pitäisi kieli vetää reippaasti poskelle ja polttaa anarkistimerkki otsaan. Nyt Dougherty tuhlaa aikaa kaavamaisiin juonikuvioihin ja turhaan hahmodraamaan, vaikka Krampus tarjoaisi mahdollisuudet kunnon irrotteluun. Se turhauttaa.
Elokuvan kehyskertomuksessa keskivertoperhe valmistautuu joulunviettoon, mikä heidän tapauksessaan tarkoittaa junttien sukulaisten saapumista kylään. Jokainen Krampuksen hahmo on karikatyyri; tuossa on kiltti piltti, tuossa juntti kusipää ja tuossa viherpiipertävä nahjus. Kenenkään kohtalo ei kiinnosta ja elokuvaa katsoessa toivookin, että Krampus tulisi pian ja lahtaisi kaikki. Ikävä kyllä idioottigallerian harventaminen pääsee käyntiin hyvin hitaasti ja vasta elokuvan loppupuolella iso paha Krampus astuu kunnolla valokeilaan.
Kauhukomediaksi Krampus on kelvottoman lussu esitys. Elokuva ei pelota, eikä toisaalta juuri nauratakaan. Se on outoa, sillä valkokankaalla mellastaa kiitettävän häiriintyneitä hahmoja demonisista piparkakkupojista itse Krampukseen. Kovan luokan kauhufaneille näin väsynyttä esitystä ei voi suositella.
Parasta Krampuksessa on visuaalisen ilmeen ja hahmogallerian lisäksi elokuvan ensimmäinen kohtaus. Siinä paljastetaan joulun kulutushysterian ja juhlan perimmäisen tarkoituksen mielipuolinen ristiriita vain kuvaamalla väkijoukkoa lahjaostoksilla. Ikävä kyllä kun varsinainen tarinankerronta alkaa, Krampus paljastuu täysin yhdentekeväksi tekeleeksi.
Voi olla vaikea ymmärtää, miksi Krampus on tuotu Suomen valkokankaille.
Vastaus löytyy kuuden vuoden takaa; Jalmari Helanderin joulukauhukomedia Rare Exports keräsi Suomessa hulppeat 250 000 katsojaa. Jos markkinat ovat näin laajat, tottahan katsojia siis piisaa huonommallekin elokuvalle?
Krampuksesta ei kuitenkaan ole kalifiksi kalifin paikalle. Anarkistisemmat Rare Exports ja Joe Danten vanha kunnon Gremlins – riiviöt ovat jääneet elämään. Krampus unohtunee useimmilta jo loppiaiseen mennessä.
PlusMiinusNolla
– Hyvä idea, mutta löysä toteutus
– Aikaa tuhlataan rasittaviin hahmoihin
– Ei pelota tai naurata
+ Hauskoja hahmoja
