David Lynchin “suuri paljastus” ei ollut ihan sitä, mitä Twin Peaksin ystävät ja muut fanit toivoivat

02.02.2021 09:11 | Muropaketin toimitus

David Lynch käpäytti jälleen oikein kunnolla.

David Lynch on julkaissut David Lynch Theater -YouTube-kanavallaan jo kohta vuoden verran säätiedotuksia. Ohjaaja-kuvataiteilija-käsikirjoittaja lupasi maanantaille suuren paljastuksen, joka ei ollutkaan ihan sitä, mitä miehen fanit toivoivat.

Alun perin Lynchin oli tarkoitus paljastaa pitävänsä taukoa säätiedotuksista, mutta innokkaat fanit muuttivat hänen mielensä. Eli lopulta suuri paljastus oli siis se, että säätiedotukset jatkuvat.

– Tajusin taas kuinka hienoja ihmisiä te olette. Olen kiitollinen, että maailmasta löytyy teidän kaltaisianne. Eli minä jatkan, säästä riippumatta, ja toivon kaikille sisäisiä pilvettömiä taivaita ja kultaista auringonpaistetta, Lynch sanoo.

Lynch on keskittynyt Twin Peaksin kolmannen kauden ja vuonna 2019 Netflixissä julkaistun What Did Jack Do? -lyhytelokuvan jälkeen jälleen kuvataiteeseen. Huhujen mukaan hän aloittaa toukokuussa Wisteria-sarjan kuvaukset, joka nähdään Netflixissä.

Muropaketin uusimmat