Duncan Jonesin ohjaama, Alexander Skarsgårdin tähdittämä Mute Netflixiin jo ensi kuussa?

13.01.2018 09:04 | Muropaketin toimitus

Moon-ohjaaja Duncan Jonesin uusin tieteisjännäri saattaa tulla tarjolle Netflixiin jo ensi kuussa, mikäli ohjaajaa on uskominen.

Duncan Jonesin (Moon, Source Code) Netflixille ohjaama scifitrilleri Mute sijoittuu lähitulevaisuuteen, missä Alexander Skarsgårdin esittämä baarimikko Leo elää sykkivässä Berliinissä. Lapsuudessa tapahtuneen onnettomuuden vuoksi Leo on menettänyt puhekykynsä ja ainoa hyvä asia hänen elämässään on kaunis tyttöystävä Naadirah (Seyneb Saleh).

Kun Naadirah katoaa jälkiä jättämättä, vie tutkimus Leon Berliinin alamaailmaan, missä hän tapaa Paul Ruddin ja Justin Therouxin esittämät amerikkalaiskirurgit.

Netflixin omaan tarjontaan kuuluvan, Blade Runnerin modernilta versiolta näyttävän elokuvan ohjaa Duncan Jones ja käsikirjoituksesta vastaa ohjaajan kanssa yhdessä Michael Robert Johnson (Sherlock Holmes).

Mute tulee saataville kaikkiin Netflix-maihin. Netflix ei ole julkistanut vielä elokuvan virallista julkaisupäivää, mutta Jones ennätti vihjata Twitterissä, ettei meidän välttämättä kovin kauaa tarvitse odottaa. Hänen mukaansa Mute voi tulla Netflixiin jo helmikuussa: