Arvostelu | Invasion-sarja sekoittaa sopivassa suhteessa scifiä ja draamaa, mutta haukkaa hieman turhan ison palan

24.10.2021 11:07 | Aki Lehti

Invasion-sarjassa avaruusoliot hyökkäävät jälleen kerran, mutta keskiössä ovat toiminnan ja tuhon sijaan lukuisat aidon tuntuiset ihmishahmot.

Simon Kinbergin (The Martian, X-Men-elokuvat) ja David Weilin (Hunters, Solos) luomassa Invasion-scifisarjassa avaruusoliot hyökkäävät Maapallolle jälleen kerran, mutta sen keskiössä ovat piristävästi yksittäiset ihmiset. Avaruusököt eivät räjäyttele kaikkien tuntemia rakennelmia palasiksi, eivätkä niiden jättimäiset alukset leiju uhkaavasti suurkaupunkien yläpuolella. Mukana ei ole perinteistä sankarihahmoa, joka pelastaa maailman alieneilta, eikä tehtävässä epäonnistuvaa armeijaa.

Sarjan skaala kattaa silti koko maailman, sillä mukana on melkoinen määrä hahmoja, joiden henkilökohtaiset tarinat kriiseineen ja ongelmineen esittelevät katastrofin kattavasti eri näkökulmista. Kaikki hahmot ovat periaatteessa omillaan, sillä ylemmät tasot eivät onnistu pitämään pakkaa edes auttavasti kasassa, koska hyökkäys hajottaa suurimman osan kommunikaatiovälineistä kännyköitä myöten.

Invasion näyttää uskottavasti kuinka tuntematon uhka vaikuttaa ihmisiin ja miten eri tavoin he toimivat kauhun ja pelon vallassa. Yleisfiilis on yllättävän pessimistinen ja esittelee useiden hahmojen huonoimmat puolet. Silti sarjan päähenkilöt eivät ole sietämättömiä kitisijöitä tai itsekkäitä paskiaisia, jotka turvautuvat väkivaltaan. Suurin osa heidän teoistaan tuntuu realistisilta, eikä pintaan nouse vain ihmisyyden synkimmät puolet.

David Weilin aiemmissa tekeleissä hahmot ovat usein olleet ärsyttäviä kusipäitä, joihin samaistuminen on ollut melko mahdotonta. Invasionissa Weilin synkkää lähestymistapaa tasapainottaa Simon Kinbergin positiivisempi tyyli, joka on tuttu hänen käsikirjoittamistaan elokuvista, kuten The Martian.

Invasion etenee verkkaisesti kolme ensimmäisen jakson ajan. Jos pilottijakso ei tempaise mukaansa, niin heti ei kannata luovuttaa, vaan väijyä kaikki nyt tarjolla olevat kolme episodia. Niistä saa hyvän kuvan sarjan tyylistä sen alkupuolella, joka on hieman turhankin hidas. Pääpaino todellakin on yksilöissä, sillä hahmot taustoineen esitellään läpikotaisesti.

Ensimmäisessä jaksossa keskitytään yhdysvaltalaisen pikkukaupungin sheriffiin (Sam Neill), joka on jäämässä eläkkeelle. Jossain päin Oklahomaa asuvan miehen tarina jää kuitenkin vain yhden jakson mittaiseksi, ja ehkä hyvä niin. Rooli ei vaikuta kiinnostavan Neilliä juuri lainkaan, joka unissakävelee kertomuksensa ja pelloile ilmestyneiden mystisten kuvioiden läpi.

Huomattavasti kiinnostavampi on Long Beachilla asuvan alun perin syyrialaisen maahanmuuttajaperheen tarina. Aneesha (Golshifteh Farahani) on hylännyt lääkärinuransa ja on perheenäiti. Ahmed-isä (Firas Nassar) pettää vaimoaan, joka ei voi olla vaikuttamatta heidän väleihinsä, vaikka ympäröivä maailma muuttuu hyökkäyksen myötä tuntemattomaksi. Heidän jälkikasvuaan esittävät Tara Moayedi ja Azhy Robertson ovat harvinaisen osaavia lapsinäyttelijöitä.

Lähi-idässä vuosikausia palvelleen amerikkalaissotilas Trevanten (Shamier Anderson) komppanian kaikki muut jäsenet kuolevat avaruusolioiden hyökkäyksessä. Lontoolaisen koululaisryhmän linja-auto puolestaan rysäyttää luokkaretkellä ulos tieltä ja alas solaan, josta juniorit eivät tahdo päästä millään pois. Meno yltyy Kärpästen herraksi, mutta epilepsiansa takia kiusatulla Casparilla (Billy Barratt) vaikuttaa olevan mystinen yhteys avaruusolioihin.

Kiinnostavin ja paras kaikista hahmoista on Shioli Kutsunan esittämä Mitsuki, JASA:n palveluksessa oleva avaruusteknikko. Hänen naisystävänsä on astronautti japanilaisella avaruusasemalla, jonka hyökkääjät tuhoavat. Mitsuki ei suostu uskomaan rakkaansa kuolleen, vaan yrittää selvittää kaaoksen keskellä mitä oikeasti tapahtui.

Hänen kertomuksensa on sarjan ainoa rakkaustarina, johon tuo syvyyttää kahden naisen välinen suhde, joka vaikuttaa Mitsuken kollegoiden käytökseen jopa keskellä kriisiä. Kutsuna näyttelee hahmoa taitavasti. Hän on uskottava niin jääräpäänä kuin tunteellisisssa kohtauksissa. Mitsuken tarina on Invasionin kiinnostavin ja niin moniulotteinen, että koko sarjan olisi voinut jopa rakentaa sen ympärille.

Arviota varten katsoimme kaikki ensimmäisen kauden kymmenen jaksoa, joista jokaisesta huomaa, että tekijöillä on ollut reippaasti rahaa käytettävissä. Apple TV+ -sarjan budjetti on noin 200 miljoonaa dollaria, joka näkyy ja kuuluu. Erikoistehosteet toimivat, kuvauspaikat ympäri maailmaa ovat tarkoin harkittuja, kuvaus komeaa ja kaunista, äänisuunnittelu oivaltavaa ja Max Richterin scoressa ja musiikissa on paikoitellen jotain sopivan toismaailmallista.

Sarjan alkupuoliskon rytmitys on turhan hidas, sillä viisi ensimmäistä jaksoa jurnuttavat eteenpäin kuin Netflix-sarjassa. Jumitus ei kuitenkaan ole turhaa, kuten kilpailevan suoratoistopalvelun tekeleissä, sillä sarja käyttää aikaa hahmojen perinpohjaiseen esittelyyn, eikä hidastele turhan takia. Silti vauhtia olisi voinut lisätä välillä reippaastikin, vaikka myös avaruusolioiden aiheuttamia kummallisuuksia on mukana joka jaksossa.

Kuudennesta jaksosta eteenpäin sarja muuttuu tavanomaisemmaksi alienit hyökkää -tekeleeksi, eikä enää piilottele ökkömönkiäisiään, vaan näyttää näppärän näköiset vihulaiset kunnolla. Myös sarjan loppupuoli pitää ihmishahmot keskiössä. Välillä heidän juonikuvionsa lipsahtavat liian saippuasarjamaisiksi.

Tahdista huolimatta Invasion koukuttaa, mutta tällä kertaa jakso per -viikko esitysaikataulu ei ole paras mahdollinen. Itse ahmin kaikki kymmenen jaksoa parissa päivässä. Hahmoja on mukana niin paljon, että joidenkin juonikuvioiden nyanssit saattavat unohtua uutta jaksoa viikon verran venaillessa.

Invasion ei paasaa tai osoittele sormella, mutta kommentoi silti jonkin verran nykyhetken tapahtumia, kuten kunnon scifin kuuluukin. Trevante-amerikkalaissotilas päätyy itse kokemaan miltä tuntuu olla toisella puolella kun joku tai jokin vieras hyökkää. Aneesha ja Ahmed perheineen puolestaan päätyvät uudemman kerran pakolaisiksi, perheen ollessa koko ajan vaarassa hajota.

Invasion haukkaa hieman turhan ison palan esitellessään alienin hyökkäysten vaikutuksen ihmisiin ympäri maailman. Sarja toimisi todennäköisesti paremmin jos pari juonikuviota olisi pudotettu kokonaan pois. Kaikkien ihmisten kertomukset ovat joko hyviä tai todella hyviä, mutta esimerkiksi Trevante-sotilaan stoori tuntuu turhan kliseiseltä. Toisaalta hahmot ovat keskenään niin erilaisia, että katsoja todennäköisesti samaistuu ainakin johonkin heistä.

Invasionin rytmitys tökkii etenkin alkupuolella, mutta kokonaisuutena sen draama ja tieteistarina pysyvät tasapainossa. Alienien aiheuttamat omituisuudet ja öttiäiset itse ovat oivaltavan omaperäisiä. Itse tuhon ja kaaoksen sijaan niiden vaikutus ihmisiin on paljon kiinnostavampaa katsottavaa. Invasion käyttää näyttäviä tehosteita vain kuljettaakseen tarinaansa eteenpäin.

Invasion-sarjan kolme ensimmäistä jaksoa tulivat tarjolle Apple TV+:aan perjantaina 22. lokakuuta. Uudet jaksot nähdään aina perjantaisin.

Muropaketin uusimmat