UUSIMMAT

Arvostelu: Midsommar on Ari Asterin painostava kauhudraama keskiyön auringon alla

08.07.2019 10:00 | Helinä Laajalahti

Hereditaryn ohjanneen Ari Asterin uusin kauhudraama vie joukon amerikkalaisia opiskelijoita ruotsalaiseen syrjäkylään. Äkkisäikyttelyjen sijaan keskiyön auringossa kylpevä elokuva tarjoaa sydänjuuriin asti uppoavaa, painostavaa tunnelmaa.


Ensi-ilta: 10.7.2019
Alkuperäisnimi: Midsommar
Ohjaus: Ari Aster
Käsikirjoitus: Ari Aster
Pääosissa: Florence Pugh, Jack Reynor, Will Poulter, William Jackson Harper
Pituus: 116 minuuttia
Ikäraja: K16


Monissa nykyaikaisissa kauhuelokuvissa pelko kasvaa pimeästä ja jännite siitä, mitä pimeästä lopulta paljastuukaan. Ohjaaja-käsikirjoittaja Ari Asterin uusi kauhudraama sijoittuu pimeän sijaan Pohjolan valoisan juhannuksen ja yöttömän yön aikaan. Tarinallinen pimeys sijaitsee tällä kertaa ihmisten mielissä.

Midsommar – Loputon yö on teemallista jatkumoa Asterin edelliselle, jopa mestarilliseksi kiitellylle esikoiselokuvalle Hereditary. Viime vuonna julkaistu Hereditary käsitteli vaikuttavan draaman keinoin perheenjäsenen menettämistä ja yhdisteli tähän draamaan psykologista kauhua ja uskonnollisen kultin. Midsommarissa teema on vahvasti samanhenkinen, mutta lähtökohta ja tapahtumaympäristö uudenlainen.

Midsommar lähtee käyntiin ihmissuhdedraamana. Danin (Florence Pugh) ja Christianin (Jack Reynor) parisuhde vetelee viimeisiään. Christian on henkisesti valmis irtautumaan suhteesta, mutta kun Dania kohtaa valtava perhetragedia, joka suistaa nuoren naisen henkisesti raiteltaan, ei poikaystävällä ole oikein muuta vaihtoehtoa kuin jäädä Danin tueksi.

Tyttöystävältään kyselemättä Christian on suunnitellut kavereittensa kanssa yhteistä reissua Ruotsin syrjäseudulle, Pellen (Vilhelm Blomgren) kotikulmille, missä vietetään juhannusjuhlia. Naisen henkisesti hauraan tilan vuoksi poikaporukka, johon Christianin ja Pellen lisäksi kuuluvat Mark (Will Poulter) ja Josh (William Jackson Harper), päätyy pitkin hampain hyväksymään Danin mukaan matkaseurueeseen, jotta tämän ei tarvitsisi jäädä yksin kotiin.

Perillä Ruotsissa amerikkalaisia odottaa hämmentävä yötön yö keskiyön aurinkoineen. Sekä kylällinen valkoisiin pukeutuneita, hymyilevän ystävällisiä, pellavapäisiä ruotsalaisia, joiden juhannusjuhlassa on heti alusta pitäen jotain todella outoa.

Kauheita asioita tapahtuu kirkkaassa valossakin, mutta aivan kuten Hereditary, myös Midsommar jättää äkkisäikyttelyt taka-alalle ja keskittyy sen sijaan luomaan hulluuden ilmapiiriä, johon kukaan ei varmastikaan tahtoisi mukaan.

Midsommarin tarinassa Aster käsittelee parisuhteen hiljaista rapistumista, henkistä hylätyksi jäämistä, yksinäisyyttä ja perheen käsitettä suhteessa yhteisöllisyyteen. Myös surun ja menetyksen käsitteet saavat uudenlaisia piirteitä liitettynä ulkomaailmalta sulkeutuneen syrjäkylän salaperäiseen kulttiin.

Hereditaryn tapaan Midsommar väistelee selkeää lokerointia. Tarinan selkärankana kulkee vahva draaman kaari, joka tarkastelee elämän monenlaisten tragedioiden rikkomaa ihmismieltä. Tämän vuoksi Midsommar onkin säikyttelevän kauhujännärin sijaan psykologinen kauhudraama. Ajoittain mukana on myös erittäin mustaa huumoria.

Ihmismielen haurautta tutkiskellessaan Midsommar ei silti unohda olevansa kauhuelokuva. Se on tunnelmaltaan äärimmäisen painostava, ja tätä painostavuutta korostaa erinomainen äänisuunnittelu sydänjuuriin asti uppoavine musiikkeineen. Kuvauksesta vastaa Hereditaryn tapaan Pawel Pogorzelski, joka onnistuu luomaan valoisasta keskikesän juhlasta niin häiriinnyttävän, että tämän jälkeen kaupunkijuhannus oman kodin seinien sisäpuolella kuulostaa yllättävän houkuttelevalta.

Vaikka veri ei Midsommarissa lennä oikeastaan kuin yhdessä kohtauksessa (mutta siinä sitten sitäkin karmivammin), on väkivalta niin fyysisessä kuin henkisessäkin muodossaan jatkuvasti läsnä.

Loppukohtaus jättää varaa omille tulkinnoille, minkä vuoksi elokuva jääkin helposti pyörimään mieleen pitkäksi aikaa. Luvassa on erinomainen kauhuelokuva aikuiseen makuun.

MIDSOMMAR – LOPUTON YÖ
4/5
”Ari Aster jatkaa Midsommarilla esikoiselokuvansa Hereditaryn viitoittamaa tietä luoden tunnelmaltaan painostavan ja omaperäisen kauhuelokuvan.”