Arvostelu: Independence Day -ohjaajan sotaelokuva Midway on ammattitaidolla tehtyä ummetusta

07.11.2019 12:51 | Muropaketin toimitus

Paljon pommeja, paperinohuita henkilöhahmoja ja hienoja lentotaisteluita – niistä on Ronald Emmerichin sotaspektaakkeli tehty.


Ensi-ilta: 8.11.2019
Alkuperäisnimi: Midway
Ohjaus: Roland Emmerich
Käsikirjoitus: Wes Tooke
Pääosissa: Woody Harrelson, Ed Skrein, Patrick Wilson, Mandy Moore, Dennis Quaid, Luke Evans & Aaron Eckhart
Pituus: 138 minuuttia
Ikäraja: K12


Mitäpä sitä kiertelemään: Midway ei ole kaksinen elokuva. Katastrofimaestro Ronald Emmerich on ohjannut tositapahtumiin perustuvan sotaelokuvan Tyynenmeren ratkaisevista taisteluista toisessa maailmansodassa. Midway on tiiviiksi pakattua ja täydellisen tasaista tahnaa, jossa ei ole mitään uutta tai yllättävää. Eikä tietysti aina tarvitse ollakaan! Mutta jos syö pelkkää tomaattitahnaa, saattaa maha mennä sekaisin.

Kun nyt kerran ruoka-ainevertauksiin päästiin, niin jatketaan sitten loppuun asti. Vaihdetaan kuitenkin tomaattisose hampurilaismalliin, jossa ensin kehutaan, sitten kritisoidaan ja lopuksi vielä kehutaan kohdetta. Näin kenellekään ei jää paha mieli ja ihmiset voivat jatkaa eloaan onnellisina.

Midway ei ole täysi suutari (huomatkaa nokkela sotametafora). Se on tylsän ammattitaitoisesti kokoon pultattu elokuva, jossa katsojan aivoja ei vaivata yhtään millään. Välillä se äityy jopa vallan jännittäväksi kohtauksissa, joissa ilmatorjuntahattaroiden seassa navigoivat syöksypommittajat suuntaavat luotisuoraan kohti vihollisen aluksia ja korkeusmittarin lukema naksuttaa hurjaa vauhtia alaspäin: 3000 jalkaa! 2000 jalkaa! 1800 jalkaa!

Erikoismaininta myönnettäköön myös sille, kun urhea merisotilas nappaa kannella poukkoilevan torpedon syliinsä ja estää sitä räjähtämästä. Kaikkea hulvatonta sitä tapahtuukin, sodassa.

Sitten pihviin.

Midway on siinä määrin kliseinen, että Emmerichin taannoiset puheet Independence Day 2:n käsikirjoituksen kehnoudesta asettuvat varsin kummaan valoon. Kenties Wes Tooke on kirjoittanut aivan käypäisen plarin, mutta yhtään mikään tässä elokuvassa ei viittaa siihen, että sen ongelmat olisivat syntyneet vasta kuvauspaikalla.

Leffa loikkii yhdysvaltalaisen ja japanilaisen näkökulman välillä, mikä synnyttää toisinaan pikkiriikkisen jännitystä. Tietävätkö nuo, mitä me tiedämme? Pitääkö tiedustelutieto paikkansa? Puutuvatko pakarasi ennen kuin elokuva päättyy? Monia mysteereitä!

Hahmoilla on esikuvansa oikeassa elämässä, mutta se osoittaa lähinnä, että oikea elämä ei ole lähtökohtaisesti kamalan kiinnostavaa. Pääosassa kuumapääpilotti Dick Bestiä (ei, se ei ole keksitty nimi) esittää Ed Skrein, jonka tärkein luonteenpiirre on se, että hän jauhaa purukumia. Eikä siinäkään mitään, saahan sotamies olla yksiulotteinen. Tosin useimmilla muilla hahmoilla ei ole edes purkkaliuskan verran tarttumapintaa. Naisillakin on tärkeä rooli, nimittäin valmistaa voileipiä.

Jostain kumman syystä Midway tuntuu kuvittelevan, että katsojaa esimerkiksi kiinnostaisi valkokankaalla huseeraavien tyyppien kohtalo. Elokuvassa voidaan esitellä ilmiselvä uhrilammas, jota vähän pelottaa lentää ja minuutin kuluttua hän onkin hengetön. Reaktiona tähän kaikki muut näyttelijät rypistävät kulmiaan, sillä miehet eivät itke. (Tosi fakta: miehet oppivat itkemään vasta 1969 eli monta vuotta sodan päätyttyä.)

Sure siinä nyt sitten ihmisten puolesta, kun laiska dramaturgia paistaa läpi kuin leffakriitikon omahyväisyys.

Eipä tällaisia elokuvia näyttelijöiden takia katsota, joten mitä jää jäljelle? Pommeja ja lentokoneita. Jälkimmäiset ovat itse asiassa aika mainioita, kun taka-ampuja hakeaa sopivaa ennakkoa ja Zero posottaa päälle. Osa paukuttelukohtauksista on kuitenkin aivan höpöjä, kuten elokuvan tapa esittää Pearl Harborin pommitus. Se on juuri sellainen osio, joka nostetaan tikunnokkaan, kun halutaan syytää kehnoja tietokone-efektejä elokuvien pilaamisesta.

Luulen että siinä haukutaan väärää puuta. Jos kaikki CGI olisi kehnoa, pitäisi myös lentelyn tuntua yhdentekevältä, mutta siinä on imua ja jännitystä. Pearl Harborin tulihelvetissä sulavissa taistelulaivoissa on lähinnä PS4-renderöinnin fiilistä ja ennen kaikkea kristallinkirkas tietoisuus siitä, että näemme mahdottomia. Ei sellaisesta jaksa välittää.

Audiovisuaalisesti Midway on yllätyksetön. Scope-kuvasuhde on ahdettu täyteen puhuvia päitä ja standardileikkauksia, kun taas ääniraidalla pörisee säksättävä bassopörinä, joka voisi olla luvattomasti kopioitu jostain Hans Zimerin roskikseen kippaaman varmuuskopionlevyn syövereistä.

Tungetaan palautepihviin vielä pari asiaa lisää. Niistä ensimmäinen on dialogi, joka hakee latteudessaan vertaistaan. Ehdottaisiin kliseisiin perustuvaa juomapeliä, ellei vaarana olisi että se johtaa jokaisen osallistujan krooniseen maksakirroosiin. Irtonaisten repliikkien siteeraaminen kritiikeissä on halpahintaista, mutta minä olenkin halpa kriitikko, joten tässäpä esimerkkejä:

  1. Upseeri ojentaa alaistaan huutamalla “Taktiikkaa ei vaihdeta kostonhimonne takia!” (Alainen on oikeassa.)
  2. Hahmo esitellään toisille huudahtamalla “Tässä on mies, joka yritti varoittaa meitä!” (Varoittaja oli oikeassa.)
  3. Sotilas ampuu hyökkäävää lentokonetta tykillä ja huutaa “Paskainen!” (Hyökkääjä oli paskiainen.)

Hmm, alkaa vaikuttaa siltä, että Midwayssä huudettiin melko usein. Mutta ei kaikkia repliikkejä, sillä mukana on pohdiskellen lausuttu “Hädän tullen paskiaiset kutsutaan apuun” sekä ehdoton suosikkini, elokuvan loppuhuipennuksessa melkein kuiskattu:

“Tämä on kosto Pearl Harborista.”

Suurimman kriittisen huomion halusin säästää viimeiseksi. Alkutekstien perusteella Midway on tuotettu pitkälti kiinalaisella rahalla, kuten nykyään on usein tapana. Niinpä ei ole yllättävää, että elokuvassa japanilaiset ovat julmureita ja kiinalaiset jaloja uhreja, joiden kuolonuhrien määrä mainitaan erikseen lopputeksteissä. (Neljännesmiljoona kuollutta, mikäli satut miettimään asiaa.)

On kiistatta totta, että Japanilla on käsisissään verta toisen maailmansodan toimista. Mutta jostain syystä saksalaisia ei enää kovin usein esitetä sotaelokuvissa pelkästään ihmishirviöinä. No, toki osa japanilaisupseereista on jalompia kuin toiset, mutta ei Midwayn jälkeen voi kirkkain silmin väittää, etteikö siinä olisi räikeän nationalistisen propagandan maku.

Lopuksi vielä hampurilaispalautteen sämpylä eli kiva lopetus, josta jää palautteen saajalle hyvä mieli.

En kyllä keksi mitään.

MIDWAY

“Midway on tasaisen tylsä teos, jonka parhaat hetket hukkuvat taistelukohtauksien keskelle.”

Keskustelu

Kumman usein uusissa ison rahan elokuvissa tulee vastaan näitä massiivisia mutta kehnolla CGI:llä toteutettuja kohtauksia, ja efekti on täsmälleen sama kuin toimittajalla: Ei vain tee mieli katsoa. Maisemia vyörytetään ja hahmot venyvät yliluonnolliseen akrobatiaan, mutta kaikki näyttää niin muoviselta ettei silmiä yksinkertaisesti kiinnosta. Ikään kuin torkahtaa kyseisen kohtauksen ajaksi. En käsitä miten esim. LOTR:ista on taannuttu tähän.

Muropaketin uusimmat