Arvostelu: Netflixin The Umbrella Academy on mukavan kahjo, mutta toistaa liikaa perinteistä supersankarisarjojen kaavaa

Ellen Pagen tähdittämä The Umbrella Academy toimii taatusti paremmin niille, jotka eivät ole lukeneet lähdemateriaalina toiminutta sarjakuvaa.

Dark Horse Comicsin julkaisema The Umbrella Academy -sarjakuva ei ole mikään mestariteos, mutta silti Gerard Wayn käsikirjoittama ja Gabriel Bán kuvittama sarjis on vallan viihdyttävää supersankarisekoilua, joka lainaa vähän kaikkialta. Paremmin My Chemical Romancen laulajana tunnettu Way on kunnon sarjakuvafriikki, joka pölli tietoisesti tarinaansa juttuja esimerkiksi Ryhmä-X:stä, Watchmenista ja Grant Morrisonin aikaisesta Doom Patrolista, lisäten mukaan omaa omituista huumoria ja sekopäisyyttä.

Steve Blackmanin ja Jeremy Slaterin kehittämällä ja käsikirjoittamalla Netflixin tv-sarjalla olisi siis mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta valitettavasti se on tehty samalla kaavalla kuin suoratoistopalvelun Marvel-sarjat. Sarjakuvaa lukemattomat katsojat houkutellaan mukaan oikein passelilla avausjaksolla, jonka jälkeen alkaa pitkäveteinen jaarittelu.

Jaksoissa ei tunnu tapahtuvan juuri mitään ja juoni junnaa paikoillaan.

Ehkä tahti kiihtyy kymmenestä jaksosta koostuvan ensimmäisen kauden loppua kohden, mutta päällimmäinen tunne oli tylsistyminen niiden kuuden jakson aikana, jotka Netflix lähetti ennakkoon katsottavaksi. Suunnilleen jokaisen jakson loppuun on laitettu kohtaus tai cliffhanger, joka lupaa seuraavassa oikeasti tapahtuvankin jotain ja tyyliin muuttuvan, mutta näin ei tapahdu.

The Umbrella Academyn stoori seuraa ainakin katsomieni jaksojen ajan suunnilleen Wayn ja Bán sarjakuvan kuuden ensimmäisen numeron tapahtumia. Ne on julkaistu myös albumina nimeltään The Umbrella Academy: Apocalypse Suite. Eli maailmanloppu on taas tulossa ja vain supersankarit voivat sen estää.

Sarja kertoo seitsemästä erikoisesta lapsesta, jotka syntyivät samana päivänä äideille jotka eivät olleet raskaina. Miljardööri Sir Reginald Hargreeves (Colm Feore) adoptoi erikoisilla kyvyillä varustetut muksut ja luo heistä rikollisia vastaan taistelevan supersankaritiimin.

Teini-ikäisiin sankareihin kuuluu veitsitaituri Diego (David Catañeda), fyysisesti jättigorillaa muistuttava supervahva Luther (Tom Hopper), ihmisten ajatuksia ja mieliä kontrolloiva Allison (Emmy Raver-Lampman), kuolleita näkevä Klaus (Robert Sheehan) ja Ben (Ethan Hwang), jonka ihon alla elää tappavia lonkerohirviöitä.

Suurin osa sarjasta tapahtuu kuitenkin nykyhetkessä, jolloin hahmot ovat noin kolmekymppisiä ja tapaavat toisensa ensimmäistä kertaa vuosiin. Heidät tuo jälleen yhteen kasvatti-isä Hargreevesin kuolema.

Myös Ben on kuollut ja Aidan Gallagherin esittämä Number Five on ollut kadoksissa vuosikausia. Hän kuitenkin ilmestyy takaisin, kertoen olleensa viisikymmentä vuotta pitkällä aikamatkalla, vaikka onkin jumissa teini-ikäisen vartalossa. Hän on nähnyt maailmanlopun, joka alkaa kahdeksan päivän kuluttua.

Tämä on yksi niistä lukemattomista asioista, jotka sarja selittää niin juurta jaksain, että mielikuvituksellinen mysteeri alkaa pitkästyttää. Vastaavia tarinoita ja yksityiskohtia paljastetaan kaikista hahmoista, mutta silti yltiörunsaasta lähdemateriaalista on onnistuttu tekemään etanamaisella vauhdilla mateleva sarja.

Köörin kiinnostavin hahmo on kuitenkin Ellen Pagen esittämä Vanya, jolla ei ole yliluonnollisia kykyjä lainkaan. Hän on viulisti, joka ei ole kovin hyvissä väleissä muiden perheenjäsenten kanssa, koska on kirjoittanut kirjan, joka paljasti koko maailmalle kummallisen perhesaagan.

The Umbrella Academy näyttää hienolta, yhdistäen onnistuneesti aineksia scifistä ja fantasiasta ja sekoittaen niihin gootahtavaa kuvastoa. Sarja yrittää kuitenkin liikaa, näyttäen esimerkiksi dialogipainotteisia kohtauksia jatkuvasti kuvattuna ylhäältä tai alhaalta päin. Tyylikeino tuntuu jonkin aikaa omaperäiseltä, mutta muuttuu hyvin pian rasittavaksi.

Monet omituisuuksista kuitenkin toimivat, kuten perheen robottiäiti ja simpanssihovimestari, joka on harvinaisen hienosti toteutettu tv-sarjan tietokonetehosteeksi.

Sarjakuvassa kaiken kahjouden keskellä tärkeintä oli perheenjäsenten suhteet ja heidän välisensä dynamiikka, joka onnistui olemaan myös koskettavaa. Sarjan näyttelijöiden välinen kemia ei oikein tahdo toimia. Lähinnä vain Pagen näyttelemä Vanya tuntuu oikeasti välittävän muista hahmoista.

Perheen ja sen jäsenten salaisuuksien edelle ajavat veriroiskeet ja yritys olla mahdollisimman cool, iskien katsojalle vähän väliä silmää Deadpoolin tyyliin. Fiilis tuntuu jotenkin väärältä, hahmojen ongelmien jäädessä taka-alalle.

Sarja tuntuu unohtavan vähän turhan usein itseironiansa keskellä, että maailma pitäisi myös pelastaa, sillä onhan kyse kuitenkin supersankarikertomuksesta. Eniten sarjasta saavat taatusti irti ne katsojat joille sarjakuva ei ole tuttu. Stoorin tuntevia alkaa taatusti kyllästyttää odottaessaan tarinan lähtevän käyntiin.

The Umbrella Academy ei missään tapauksessa ole aivan toivoton tapaus. Se päihittää helposti useimmat Netflixin Marvel-sarjat, joiden kanssa sillä on kuitenkin vähän liikaa yhteistä. Loistavaa lähdemateriaalia olisi tarjolla runsaasti, mutta laahaava rytmitys ärsyttää.

The Umbrella Academyssa olisi aineksia vaikka mihin, mutta se heittää niistä liian monet hukkaan. Sarjan kaikki kymmenen jaksoa tulivat tarjolle Netflixiin pari päivää sitten, perjantaina 15. helmikuuta.