Arvostelu Night Visionsista tuttu Spiral on pätevä avaus uudelle kauhuvuodelle

Spiral – Kauhun kierre -elokuva sekoittaa onnistuneesti vaikutteita uusista ja vanhoista kauhuelokuvista. Elokuva ahdistaa arkisilla asioilla, vaikka mukana on myös yliluonnollisia elementtejä. 

Ensi-ilta: 06.01.2023
Alkuperäisnimi: Spiral
Ohjaus: Kurtis David Harder
Käsikirjoitus: Colin Minihan & John Poliquin
Pääosissa: Jeffrey Bowyer-Chapman, Ari Cohen, Jennifer Laporte, Ty Wood, Lochlyn Munro & Chandra West
Pituus: 87 minuuttia
Ikäraja: K16

Kurtis David Harderin Spiral – Kauhun kierre -elokuva nähtiin viime marraskuussa Night Visions -festareilla.

Nyt pätevä pikkubudjetin kauhutrilleri tulee laajempaan levitykseen.

Spiral ei tarjoa mitään ennen näkemätöntä, mutta tarkastelee taitavasti tosielämän kauhuja yliluonnollisen uhan avulla. Leffan pelottavinta antia ei ole pikkukaupungin karmiva kultti, vaan homopariskunnan kokemat arkiset hirveydet.

Psykologinen kauhutrilleri alkaa vuodesta 1985 kun miesjoukkio hyökkää autossa muhinoivan nuoren Malikin ja tämän poikaystävän kimppuun. Tästä hypätään kymmenen vuotta eteenpäin.

Malik (Jeffrey Bowyer-Chapman) ja aviomiehensä Aaron (Ari Cohen) muuttavat Chicagosta pikkukaupunkiin, jossa he toivovat saavansa elää rauhallista elämää. Aaronin teini-ikäinen tytär Kayla (Jennifer Laporte) muuttaa uuteen kotiin vastentahtoisesti.

Malik ja Aaron ovat kaupungin ainoa homopariskunta, joka tulee selväksi yliystävällisten naapureiden toivottaessa uudet asukkaat tervetulleiksi. Naapuritalossa asuvien Marshalin (Lochlyn Munro) ja Tiffanyn (Chandra West) toteamuksen voi tulkita myös niin, että Malik on kylän ainoa tummaihoinen asukas. Naapuripariskunnan Tyler-poika vaikuttaa tulevan hyvin toimeen Kaylan kanssa, joten asioiden pitäisi periaatteessa olla aivan hyvin.

Puolentoista tunnin pituinen leffa ei jahkaile, vaan Malikille annetaan heti syitä epäillä, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää. Naapurien kumma käytös, öiset rituaalit ja seinälle spreijattu homofobinen teksti tekevät selväksi, että jokin on pielessä. Malik alkaa nähdä ja kokea yliluonnollisen oloisia asioita, joista ei voi olla varma ovatko ne totta vai hänen järkkyvän mielensä tuotoksia.

Naapurustossa aiemmin tapahtuneet tutun oloiset kauheudet ovat ainakin todistettavissa.

Spiral vertautuu vähän liikaakin Jordan Peelen Get Outiin ja Ari Asterin Hereditaryyn. Mukana on myös sopiva ripaus vaikutteita kauhutrilleriklassikoista. Roman Polanskin Rosemaryn painajainen ja Inho on taatusti katsottu.

Spiralin lähtokohdat ovat siis turhankin tutut, mutta sen näyttämä paranoia ja toiseuden tunne on toteutettu autenttisesti. Elokuva käsittelee universaaleja teemoja, mutta esittelee erityisen hyvin pikkupaikkakunnan ennakkoluuloja 1990-luvulla. Leffa kommentoi nykyhetkeä, sillä tilanne ei ole muuttunut radikaalisti parempaan päin ainakaan kaikkialla. Rasismi, homofobia, ennakkoluulot ja vähemmistöjen epätasa-arvoinen kohtelu ovat edelleen massiivisia ongelmia.

Ohjaaja Harderin elokuvan häiriintynyt tunnelma syntyy selittämättömistä tapahtumista, säästeliäästi annostellusta goresta ja vihamielisistä teoista.

Malikin kokeman homofobian aiheuttama pelko muuttuu kauhuksi. Muiden silmiin mies alkaa vaikuttaa harhaiselta. Hänelle itselleen ympärillä tapahtuvat karmeudet ovat luonnollisesti totta. Malikin pelko näkyy ulospäin hänen puheidensa lisäksi myös fyysisesti. Mies on kauhuissaan, muttei muutu hysteeriseksi. Se on käsikirjoittajilta ja ohjaaja Harderilta oiva päätös, sillä rationaalisesti kokemiinsa kamaluuksiin suhtautuvan hahmon tunteisiin on helppo samaistua.

Bowyer-Chapman pääosassa tekee hienoa työtä ja kantaa koko leffan harteillaan. Malikin ensimmäisessä kohtauksessa kokemasta traumasta nähdään vilahduksia pitkin leffaa. Hänen tarinansa on malliesimerkki vihan ja väkivallan loputtomasta kierteestä. Ennakkoluuloinen kaiken vieraan ja uuden pelko saa meidät tekemään toisillemme kamalia asioita. Spiralin loppu on synkkä, mutta sisältää toivon paremmasta.

Malik ei ole stereotyyppinen homohahmo. Miestä ei määritä vain hänen ihonvärinsä tai seksuaalinen suuntautumisensa. Leffan muut ihmiset toimivat realistisen ennalta-arvattavasti, mutta vievät rasismin ja homofobian äärimmäisyyksiin.

Malikin karisma syntyy hänen psyykkisestä vahvuudestaan. Mies saa olla myös haavoittuva ja jopa epätoivoinen. Tummaihoiseksi kauhuelokuvan päähenkilöksi Malik on piristävän realistinen hahmo.

Spiral tasapainottelee tuttujen kauhuleffakliseiden keskellä, mutta onnistuu pitämään mielenkiinnon yllä koko kestonsa ajan. Traumat ja kärsimys eivät ole elokuvan itseisarvo, kuten turhan monessa teoksessa, jonka päähenkilö on vähemmistön edustaja. Spiral ei piekse tummaihoista homohahmoaan henkihieveriin. Hänen kohtaamansa väkivalta on henkistä, joka tekee siitä vielä ahdistavampaa.

Pikkubudjetilla tehty leffa näyttää kalliimmalta kuin onkaan. Öisen talon pimeistä nurkista löytyy omaperäisiä kuvia todellisista ja kuvitelluista kauheuksista. Ohjaaja Harder myös leikittelee leikkauksella, huijaten katsojan odottamaan jump scare -säikätyksiä. Musiikista ei harmi kyllä jäänyt mieleen muuta kuin se, että äänenvoimakkuus nousi turhan lujalle useammassa pelottelukohtauksessa.

Spiral tarjoaa vain muutaman karmeudellaan säikäyttämään onnistuvan gorekohtauksen. Tärkeämmässä roolissa onkin koko leffan ajan kestävä ahdistava tunnelma. Aivan loppuun asti kauhutrilleri ei kanna. Viimeinen kolmannes ei yllä alkupuolen tasolle ja loppu on turhan yllätyksetön.

SPIRAL

”Spiral on moderni kauhuelokuva, joka osaa käyttää hyväkseen genren peruspalikoita olematta kliseisen ennalta-arvattava.”