Arvostelu Viiden tähden arvoinen Kuolleet lehdet on Aki Kaurismäkeä hauskimmillaan

Kuolleet lehdet käsittelee surua, rakkautta, pettymystä ja solidaarisuutta, mutta saa myös nauramaan ääneen.

Ensi-ilta: 15.9.2023
Alkuperäisnimi: Kuolleet lehdet
Ohjaus: Aki Kaurismäki
Käsikirjoitus: Aki Kaurismäki
Pääosissa: Alma Pöysti, Jussi Vatanen, Janne Hyytiäinen, Nuppu Koivu & Alma-koira
Pituus: 81 minuuttia
Ikäraja: K7

Aki Kaurismäki on kertonut haastatteluissa pyrkineensä pelkistämään tyyliään yhä enemmän ja karsimaan Kuolleet lehdet -elokuvastaan pois kaiken turhan ja ylimääräisen. Käsikirjoituskin syntyi maestron mukaan 30 tunnissa.

Ohjaaja-käsikirjoittaja on todellakin onnistunut. 81 minuuttiin mahtuu vain simppeli kertomus, mutta samalla melkein koko maailma ja sen kaikkein tärkeimmät asiat.

Auki kirjoitettuna elokuvasta ja sen juonesta ei löydy kuin nainen ja mies, molemmat köyhiä ja yksinäisiä. Alma Pöysti esittää kaupassa työskentelevää Ansaa. Nollatuntisopimuksella ja paskapalkalla hommia paiskiva nainen saa potkut, koska ottaa itselleen roskiin kuuluvan vanhaksi menneen leivän.

Jussi Vatanen on puolestaan ensin hiekkapuhaltajana ja sitten rakennusmiehenä työskentelevä Holappa. Jemmapullosta jatkuvasti huikkaa ottava mies saa kenkää parikin kertaa.

Kuva: Malla Hukkanen ©Sputnik

Kaksikko tapaa pubissa, johon Ansa päätyy tiskaajaksi. Suhde uhkaa päättyä ennen kuin on kunnolla alkanutkaan, sillä Ansa ei halua juoppoa miestä.

Aki Kaurismäki on humanisti, jolla on paljon sanottavaa raskaista aiheista. Parisuhdekuvion lisäksi leffa käsittelee muun muassa addiktiota, valtaapitävien suhdetta valtaapidettäviin, sotaa, köyhyyttä, kapitalismia ja yksinäisyyttä sekä sen pelkoa.

Kaurismäen elokuvien maailma on ajaton paikka, mutta ohjaajan sanoma aina ajankohtainen. Suomalainen luokkayhteiskunta on yhä kehnommassa, kahtiajakautuneemmassa ja kärjistyneemmässä tilassa. Kaurismäki on aina pienen ihmisen puolella, eliittiä halveksuen.

Kuolleet lehdet on kuitenkin todella hauska elokuva, jonka yltiövakava toteamusvuorosanailu saa nauramaan ääneen. Pöysti ja Vatanen ovat pääosissa erinomaisia. Kaurismäkeläisen eleetön ilmaisu ja kirjakieli luonnistuu heiltä vaivatta.

Kuva: Malla Hukkanen ©Sputnik

Sakari Kuosmanen käy kääntymässä vain elokuvan yhdessä kohtauksessa. Se riittää vertailukohdaksi. Kuosmanen kuuluu niihin näyttelijöihin, joiden lausumana Kaurismäen mykkäelokuvien välitekstejä muistuttuvat vuorosanat kuulostavat parhaimmilta. Dialogi sopii Pöystin ja Vatasen suuhun suunnilleen yhtä hyvin.

Toisin kuin monet yhä kuvittelevat, ei viinanjuonti ole koskaan ollut Kaurismäen elokuvien tärkein asia. Toki alkoholilla on läträtty reippaastikin, kohelluksille ja kohmeloille nauraen.

Nyt viinapiru on ensi kertaa yksi pääteemoista. Holappa sanoo juovansa masennukseen, joka johtuu juomisesta.

Aki Kaurismäki on kertonut uutuuden olevan neljäs osa hänen työläiselokuvatrilogiassaan. Se asettuukin luontevasti samaan jatkumoon elokuvien Ariel, Tulitikkutehtaan tyttö ja Varjoja paratiisissa kanssa. Myös Mies vailla menneisyyttä kuuluu samaan maailmaan.

Kuva: Malla Hukkanen ©Sputnik

Yksi päähenkilöistä on jälleen Helsinki. Kuvauslokaatioiksi on valikoitunut nuhjuisia nurkkia esimerkiksi Pasilan aseman lähettyviltä, Hakaniemen jättiremontin keskeltä ja Kalliosta.

Kotikaupunkinsa perinjuurin tunteva joutuu jälleen antamaan ohjaajalle anteeksi päättömät siirtymät ja leikkaukset kaupungin laidalta toiseen saman kohtauksen sisällä. Kallio, Pasila ja vaikkapa Punavuori saavat luvan olla yhtä ja samaa kaupunginosaa ohjaajan fiktiivisessä Helsingissä, sillä ulkomaalaiskatsojalle asialla ei ole mitään merkitystä.

Elokuvan Helsinki on taas ajaton paikka – sekoitus mennyttä ja modernia maailmaa. Sen sitoo tähän päivään kohtausten taustalla äänessä oleva radio, joka kertoo vain Ukrainan sodan uutisia. Alman työpaikan seinäkalenteri puolestaan kertoo vuoden olevan 2024. Kaurismäelle poikkeukselliseti vanhojen vekottimien sekaan on tällä kertaa päätynyt jopa kännykkä. Ei tietenkään uusin iPhone, vaan Nokialainen jostain 20 vuoden takaa.

Kuva: Malla Hukkanen ©Sputnik

Kun elokuvassa on mukana oiva koiranäyttelijä, niin ohjaaja näyttää miksi se kannattaa ottaa mukaan mahdollisimman moneen kohtaukseen ja lähikuvaan. Chaplin-märkänenän roolin näyttelee ohjaajan oma Alma-pystykorva, portugalilainen löytökoira.

Kuolleiden lehtien ensimmäinen Cannes-palkinto olikin Alman saama Juryn erikoismaininta Palm Dog -seremoniassa.

Pöystin esittämän Ansan kohdatessa koiran ensimmäisen kerran tapahtuu jotain odottamatonta. Hän hymyilee reippaasti. Pörröttää ja silittää koiraa innostuneena.

Se on poikkeuksellista Kaurismäen leffassa.

Kuolleet lehdet on tehty taas mahdollisimman vähin otoin ja kuvattu tuttuun tapaan filmille. Jo pelkästään surumielisen kauniina hehkuva värimaailma saa hyvälle tuulelle.

Kuva: Malla Hukkanen ©Sputnik

Ohjaajan rakkaus elokuvaan näkyy jokaisessa hänen vaivattomassa kuvassaan. Cinefiili laittaa kaltaisensa puhumaan asiasta myös ääneen, kun Ansa ja Holappa käyvät katsomassa Kaurismäen ystävän Jim Jarmuschin The Dead Don’t Die -zombielokuvan.

Ansa kertoo teatterin ulkopuolella nauraneensa näkemälleen. Vieressä elokuvaharrastajilta näyttävä kaksikko intoilee leffasta. Yksi vertaa sitä Robert Bressonin Papin päiväkirjaan ja toinen Jean-Luc Godardin tuotantoon.

Kuolleet lehdet on vanhentuneen ja viisastuneen ohjaajan pieni mestariteos, hänen kepein elokuvansa ja vailla mitään ylimääräistä.

Aki Kaurismäki on hionut vaivattoman oloisen minimalisminsa täydelliseksi. Uutuus ei ole ohjaajansa paras elokuva, mutta se tekee maailmasta 81 minuutin ajaksi vähän paremman paikan. Jo pelkästään se ja usko ihmisen hyvyyteen on tässä hetkessä ja ajassa viiden tähden arvoinen suoritus.

KUOLLEET LEHDET

”Kuolleet lehdet ansaitsee kaikki mahdolliset palkinnot.”