Arvostelu: Zombielandin jatko-osa Double Tap on parhaimmillaan hulvattoman viihdyttävä, pahimmillaan hävettävän huono

Alkuperäinen tekijäkaarti palaa Zombielandiin kymmenen vuotta alkuperäisen elokuvan jälkeen. Woody Harrelsonin, Jesse Eisenbergin, Emma Stonen ja Abigail Breslinin muodostama zombintappoyksikkö tarjoaa tuttuun tapaan huumorilla höystettyä verenlennätystä.

Ensi-ilta: 25.10.2019
Alkuperäisnimi: Zombieland: Double Tap
Ohjaus: Ruben Fleischer
Käsikirjoitus: Dave Callaham, Rhett Reese, Paul Wernick
Pääosissa: Woody Harrelson, Jesse Eisenberg, Emma Stone, Abigail Breslin, Rosario Dawson, Zoey Deutch
Pituus: 99 minuuttia
Ikäraja: K16

Ruben Fleischerin esikoispitkänä ohjaustyönään tekemä Zombieland oli vuonna 2009 hulvattoman ilahduttava tuttavuus kauhukomedioiden ystäville. Zombigenressä se oli hieman kuin Hollywoodin versio brittiläisestä Shaun of the Deadista ja tarjosi nauruhermoja kutkuttavaa verenlennätystä oivaltavan sanailun säestyksellä.

Kymmenen vuotta alkuperäisen elokuvan jälkeen vanhat tekijät palaavat kuvioihin. Zombieland: Double Tap jatkaa samasta asetelmasta kuin mihin ensimmäinen elokuva jäi, vaikka aikaa on myös Z-landissa kulunut vuosikymmen. Näyttelijöistä ainoastaan Abigail Breslin näyttää muuttuneen, muut kolme näyttävät aivan samalta kuin ennenkin. Kymmenen vuoden aikana Emma Stone tosin ennätti voittaa Oscarin, Jesse Eisenberg perustaa Facebookin ja saada siitä Oscar-ehdokkuuden, Woody Harrelson vakuuttaa etsivänä True Detectivessä ja Abigail Breslin esittää itse zombia Arnold Schwarzeneggerin tyttärenä elokuvassa Maggie.

Zombit ovat kymmenessä vuodessa kuitenkin kehittyneet. Niitä on nykyisin perinteisten tyhmien “Homereiden” lisäksi myös älykkäämpiä “Hawkingeja” (kuten Stephen), hiljaisia ja tehokkaita “Ninjoja” ja nyt myös lähes vahingoittumattomilta tuntuvia “T-800:ia” (kuten Terminator).

Olipa alku kuinka kliseinen tahansa, Metallican Master of Puppetsin tahtiin käyntiin tärähtävä elokuva vääntää väkisinkin naaman virneeseen. Toimintakomedian ystäville luvassa on paljon hykerryttävän viihdyttävää herkkua, joka saa ajoittain nauramaan ääneen.

Ensimmäisessä elokuvassa pikkutyttönä ollut Breslin on nyt kasvanut aikuisen mittoihin ja kasvatti-isänä kaikki nämä vuodet toiminut Tallahassee (Harrelson) alkanut ottaa Little Rockia ymmärrettävästi päähän. Nuori kaipaa toisten nuorten seuraa, eivätkä Wichita (Stone) ja Columbuskaan (Eisenberg) enää aja asiaa, sillä kaksikko elää omaa epäsuhtaisen pariskunnan elämäänsä. Ylämäkiä on tosin siinäkin.

Zombieland: Double Tapin keskeisenä ideana kulkee tarve löytää ympärilleen samanhenkisiä ihmisiä ja muodostaa jonkinasteinen perhe. Käsikirjoitus on perinteistä ystävää ei jätetä -ideologiaa, missä muu “perhe” etsii omille teilleen lähtenyttä Little Rockia ja löytää siinä samalla palasia omasta itsestään sekä uusia tuttavuuksia kuten Rosario Dawsonin esittämän Nevadan.

Ensimmäisen elokuvan huvipuiston sijaan kohteena on värikäs hippikommuuni Babylon ja matkalla lahdataan tietenkin “muutama” epäkuollut.

Parhaimmillaan Zombieland 2 on suorastaan erinomaista viihde-elokuvaa, huonoimmillaan niin kehno, että tekijöiden puolesta hävettää. Pääosanelikon keskinäinen kemia ja heidän toimintansa zombeja vastaan on edelleen nautittavaa seurattavaa: veri ja aivot roiskuvat totuttuun tapaan nasevan sanailun siivittämänä. Uusi koti Valkoisessa talossa tarjoaa myös runsaasti aihetta huumoriin vaikka nykyinen presidentti loistaakin poissaolollaan (Trump valittiin presidentiksi vuonna 2017, zombiapokalypsi tapahtui vuonna 2009).

Käsikirjoittajina toimivat alkuperäisestä elokuvasta tutut Rhett Reese ja Paul Wernick (vahvistettuna tällä kertaa vielä Dave Callahamilla), jotka ovat viime vuosina kynäilleet myös kaksi Deadpool-elokuvaa. Zombieland: Double Tapissa onkin paljon samaa katsojan kanssa yhdessä virnuilua, pientä neljännen seinän rikkomista ja teknisiä tyylikeinoja, mitä on nähty myös Deadpooleissa.

Vaikka elokuvan viihdyttävyysarvo onkin korkealla ja populaarikulttuurin ystäville luvassa on paljon viittauksia, käsikirjoitus notkahtelee useammin kuin kerran. Tuloksena on väkisin väännetyn tuntuista ja laiskalta käsikirjoittamiselta tuntuvaa vitsailua, josta edes näyttelijät eivät tunnu jaksavan innostua. Harrelson on hieno näyttelijä, mutta keskiöön nostettu Tallahassee vitseineen saa liikaa tilaa muilta, mahdollisesti mielenkiintoisemmilta juonenkäänteiltä.

Osa vitseistä tuntuu myös vanhentuneilta. Mukana ovat esimerkiksi stereotyypit umpityhmästä blondista (vaikka Zoey Deutch onkin loistava tässä roolissa ja nostaa hahmonsa kliseiden yläpuolelle) ja kitaraa rämpyttävästä pasifistipojasta (jota esittää Avan Jogia).

Zombieland: Double Tap on nostalginen ja viihdyttävä paluu tuttujen hahmojen pariin, komedia, joka varmasti pääsee ensimmäisen Zombielandin tapaan useampaankin lisäkatseluun kotiteattereissa – ainakin sopivassa kaveriporukassa ja muutaman lasillisen äärellä.

Elokuva ei kuitenkaan jätä odottamaan enää kolmatta osaa. Tämä riittää.

Kiireisille katsojille tiedoksi, että lopputekstien aikana nähdään lisäkohtaus ja kaikkien tekstien jälkeen tulossa on vielä lyhyt vitsi.

ZOMBIELAND: DOUBLE TAP

”Zombieland: Double Tap on nostalginen, viihdyttävä ja verinen paluu tuttujen hahmojen pariin, mutta ei jätä odottamaan enää jatkoa.”