Arvostelu 17 nuorta miestä tappaneesta Jeffrey Dahmerista on tehty yllättävän hyvä Netflix-sarja

27.09.2022 15:30 Tuukka Hämäläinen

Alkukankeuden jälkeen sarjamurhaaja Jeffrey Dahmerista kertova sarja nousee ylös keskinkertaisuuden suosta.

Jeffrey Dahmer ei ole tyyppi, jota kenenkään pitäisi glorifioida. Vuosina 1978–1991 sarjamurhaaja tappoi 17 nuorta miestä, sai tuomiokseen 15 perättäistä elinkautista ja kuoli lopulta vankilassa. Kun tällaisesta hahmosta tehdään viihteellistä sarjaa, nousee aina huoli siitä, kuinka hahmo ja hänen uhrinsa esitetään.

Tässä mielessä Netflixin uusi (hölmösti nimetty) minisarja Dahmer – Monster: The Jeffrey Dahmer Story on positiivinen yllätys. Ryan Murphyn ja Ian Brennanin (mm. Glee, Scream Queens) luomalla sarjalla tosin kestää todella pitkään löytää oma äänensä ja nousta keskinkertaista paremmaksi rikosdraamaksi.

10-osainen sarja lähtee liikkeelle Jeffrey Dahmerin kiinnijäämisestä ja ryhtyy sitten perkaamaan edeltäviä tapahtumia epäkronologisesti. Alkupuoli sarjasta keskittyy Dahmeriin, jota esittää erinomaisen omistautuneesti Evan Peters (mm. X-Men -elokuvat). Alku on kuitenkin todella epätasainen: välillä kohtaukset ovat pitkiä ja saavat rauhassa tutkia päähahmon menneisyyttä ja perhesuhteita, välillä tarinalla taas tuntuu olevan tavaton kiire.

Alkupuoli vertautuu huonosti Derf Backderfin loistavaan sarjakuvaan Ystäväni Dahmer (2012) ja siitä tehtyyn elokuvaan My Friend Dahmer (2017), joka kertoo Dahmerin nuoruudesta hänen vähäisten kaveriensa näkökulmasta. Netflixin Dahmer-sarjassa nämä vaiheet ohitetaan turhan vauhdilla, ja välillä tuntuu ettei sarja tiedä mihin keskittyä.

Tasan puolivälissä tulee kuitenkin suuri käänne, ja tässä kohtaa sarja löytää oman näkökulmansa.

Kuudennesta jaksosta eteenpäin tarina keskittyy enemmän Dahmerin uhreihin ja koko murhasarjan seurauksiin, ja tässä kohtaa katoavat vähätkin vaarat liiallisesta empaattisuudesta Dahmeria kohtaan. Sarjamurhaajan isä (Richard Jenkins), naapuri Glenda (Niecy Nash) ja uhreista Tony (Rodney Burford), sekä monet uhrien omaisista nousevat keskiöön, ja tällöin Dahmerin tekojen hirvittävyys saa ansaitsemansa painoarvon.

Dahmer-sarja kukoistaakin siinä, kuinka tuodaan esiin tapahtumien yhteiskunnalliset ulottuvuudet. Psykologisena tutkielmana Dahmerista itsestään se on vähän haparoiva, mutta laajemman näkökulman sarja hallitsee suvereenisti. Koska Dahmer murhasi nuoria miehiä, joista useimmat olivat homoseksuaaleja ja afroamerikkalaisia, eivät poliisit antaneet epäilyille mitään todellista huomiota.

Dahmerin tarina onkin enemmän kuin vain kertomus häiriintyneestä sarjamurhaajasta. Parhaimmillaan sarja muistuttaa American Crime Storya, jota Ryan Murphy on myös tuottanut, tai jopa sellaisia David Simonin sarjoja kuin HBO:n erinomainen minisarja We Own This City. Aivan tähän kastiin Dahmer – Monster: The Jeffrey Dahmer Story ei yllä, mutta parhaimmillaan se on erittäin onnistunut ja positiivinen yllätys Netflixin puolivillaisten tuotantojen joukossa.

Ehkäpä tärkeintä on, että Dahmer-sarja ei lopulta juurikaan mässäile sarjamurhaajan kuvottavilla teoilla, vaan pyrkii pikemminkin ymmärtämään tarinan kaikkia osapuolia – kyllä, jopa Dahmeria itseään, joka näyttäytyy karmivuudestaan huolimatta monella tapaa inhimillisenä. Lopulta raflaavasti nimetty sarja ei ole varsinaisesti kauhua, eikä demonisoiva kertomus ihmishirviöstä. Pikemminkin se on pohjattoman surullinen tarina karmivasta tapahtumasarjasta, jolle ei ole yhtä, helppoa selitystä.

Dahmer – Monster: The Jeffrey Dahmer Story on katsottavissa kokonaisuudessaan Netflixissä.