Arvostelu The Fall of the House of Usher ei yllä Mike Flanaganin aiempien Netflix-kauhusarjojen tasolle
Kuva: Eike Schroter/Netflix © 2023
Edgar Allan Poen tarinoihin perustuva The Fall of the House of Usher on tunnelmallinen ja komea goottikauhudraama.
Mike Flanaganin kauhusarjat ovat suurelta osin olleet piristäviä poikkeuksia kaiken Netflix-bulkin keskellä. Hänen luomuksensa noudattavat pitkälti samaa kaavaa, joka on toiminut tähän asti vähintäänkin kohtuullisen hyvin.
Tänään tarjolle tuleva The Fall of the House of Usher on goottikauhusarja, joka perustuu löyhästi Edgar Allan Poen saman nimiseen novelliin.
Sarjan keskiössä ovat Roderick (Bruce Greenwood) ja Madeline Usher (Mary McDonnell), Fortunato Pharmaceuticals -lääkeyhtiötä kyseenalaisin keinoin pyörittävä pariskunta. Firman perijät alkavat kuolla erikoisilla tavoilla heidän menneisyydestään tutun mysteerinaisen toimesta.
Häikäilemättömistä kusipäistä koostuva Usherin perhe vertautuu väkisinkin HBO:n Succession-sarjan Royn klaaniin. Pääosin kipulääkkeillä miljardiomaisuutensa tehneet Usherit ovat saaneet innoituksensa tosielämän Sacklerin perheestä, joka sai lääkärit uskomaan OxyContin-opioidiensa olevan vaarattomia.
Kuva: Eike Schroter/Netflix © 2023
Flanagan ammentaa The Fall of the House of Usherin lisäksi monista muistakin Edgar Allan Poen tarinoista. Pääosin nykyhetkeen sijoittuva reilun kahdeksan tunnin mittainen tarina ei ole suoraa adaptaatio yhdestäkään novellista. Jaksojen tutuista nimistä voi päätellä kuitenkin paljon – The Raven, The Tell-Tale Heart, Murders in the Rue Morgue, The Masque of the Red Death ja niin edelleen.
Mukana on myös useammasta Poe-stoorista tuttu etsivä C. Auguste Dupin. Carl Lumblyn taitavasti näyttelemä hahmo on keikautettu sarjassa yleiseksi syyttäjäksi.
Mukana on monia muitakin Flanaganin aiemmista sarjoista tuttuja näyttelijöitä kuten Bruce Greenwood, Carla Gugino, Henry Thomas, Kate Siegel ja T’Nia Miller. Heidän lisäkseen sarjassa nähdään muun muassa Mary McDonnell, Willa Fitzgerald ja erinomainen Mark Hamill.
Kuva: Eike Schroter/Netflix © 2023
Goottisynkistely on yhdistelmä käsinkosketeltavaa tunnelmaa ja saippuasarjaa. Usherin perheen juonittelu viihdyttää, vaikka hahmot ovatkin toinen toistaan epämiellyttävämpiä. Sarjan perinteinen rakenne kantaa noin puoliväliin asti, jonka jälkeen turhan täyteenahdettu teos alkaa kyllästyttää. Kauhua sarjassa on vain nimeksi, eikä se ahdista tai pelota. Tärkeintä on silti tunnelma, joka riittänee monille gootti- ja Poe-faneille.
Juonittelu tarjoaa myös jonkin verran huumoria, joka tuntuu päälleliimatulta. Todella omituisesti väkivalta tuntuu vielä irrallisemmalta. Usherin sisarukset kuolevat kekseliäillä tavoilla, mutta kohtausten gore ei hätkähdytä. Mässäily on mukavan äklöttävää, muttei sovi sarjan vallitsevaan tunnelmaan.
The Fall of the House of Usherin alussa perheen patriarkka Roderick Usherin lapset ovat kuolleet. Perheenpää kutsuu vanhan vihollisensa Dupin-syyttäjän lapsuudenkotiinsa, jossa hän lupaa kertoa tälle totuuden teoistaan. Bruce Greenwoodin taidokkaasti näyttelemä Usher alkaa kerrata laittomuuksien ja kauheuksien täyttämää elämäänsä. Jaksot nostavat miehen lapset yksi kerrallaan keskiöön ja näyttävät kuinka he kuolevat karmeilla tavoilla. Flanagan kirjoittaa taas pitkiä kohtauksia täynnä raskasta dialogia, joista Greenwood selviytyy vaivatta.
Kuva: Eike Schroter/Netflix © 2023
Kaikki näyttelijät esittelevät parastaan, mutta Mark Hamill ansaitsee erikoismaininnan. Hänen esittämänsä Arthur Pym on omituinen kähisevä hiippari. Hamillilla on selvästi ollut hauskaa varjoissa väijyvän sarjakuvamaisen lakimiehen parissa.
Flanaganille tuttuun tyyliin sarja on komean näköinen. Vaikka suuri osa kohtauksista sijoittuu nykyhetkeen ja sisätiloihin, niin komeasti lavastetuista toimistohuoneista ja luksusasunnoista löytyy toimivaa goottifiilistä.
Huumori toimii vain kun sitä ei alleviivata liikaa. Ääririkkaiden kusipäiden elämä on niin irrallaan oikeasta maailmasta, ettei heidän touhuilleen voi kuin hymähdellä.
Puolivälin paikkeilla Flanaganin tavaramerkkidialogia täynnä olevat kohtaukset alkavat puuduttaa. Hahmot höpisevät ja selittävät asioita auki loputtomiin. Varsinkin takaumat puheripuleineen tuntuvat täysin turhilta. Seuraavan Usher-sisaruksen kuolinkohtausta saa odottaa pienen ikuisuuden. Yli kahdeksan tunnin mittaisena sarja on ainakin pari-kolme tuntia liian pitkä.
Myös pelottelu- ja kuolinkohtaukset alkavat sarjan edetessä toistaa itseään, vaikka hahmot heittävätkin henkensä kekseliäillä tavoilla.
Kuva: Eike Schroter/Netflix © 2023
The Fall of the House of Usher on kauhua vain nimellisesti. Hahmokavalkadi höpisee loputtomiin, mutta sarja ei sano bisnesmaailmasta mitään oivaltavaa. Ainoa sanoma tuntuu olevan se, että ultrarikkaat ihmiset ovat äärimmäisen epämiellyttäviä.
The Fall of the House of Usher ammentaa lukuisista Edgar Allan Poe -tarinoista, mutta Poe-adaptaationa se on silkka pintaraapaisu. Goottifiilistelynsä ohella sarja on hetkittäin karmiva, muttei tarpeeksi uhkaava. Poen novelleista tuttuja nimiä heitellään ilmoille itseisarvona, vain fanien bongattavaksi.
Flanaganin monologit toimivat mainiosti esimerkiksi Midnight Mass -sarjassa. Nyt ne puuduttavat pahasti, koska lähes jokainen kohtaus on kuvattu samalla tavalla. Tällä kertaa Flanagan on ohjannut jaksoista vain puolet. Osa tylsästä tyylistä mennee toisen ohjaaja Michael Fimognarin piikkiin. Siellä täällä viljeltyjen suorien Poe-sitaattien vanhahtava kieli tökkii pahasti keskellä modernia puheenpartta.
Kuva: Eike Schroter/Netflix © 2023
The Fall of the House of Usheria ei voi suositella kuin kovimmille Flanagan -ja Poe-faneille. Netflix-sarjaksi se on hyvä, mutta Flanagan-asteikolla kovin keskinkertainen.
Kahdeksan jaksoa sisältävä The Fall of the House of Usher tuli tarjolle Netflixiin tänään 12. lokakuuta. Arvostelu varten on katsottu kaikki jaksot.
