The Crow’n luoja olisi halunnut tehdä Brandon Leen elokuvalle naisvetoisen jatko-osan

03.11.2017 20:10 | Muropaketin toimitus

The Crow’n luojan visioissa oli jatko-osa, jonka pääroolissa olisi ollut nainen.

James O’Barr loi The Crow-sarjakuvan vuonna 1989. Tarinassa eräs pariskunta joutuu rikollisten riivaamassa kaupungissa konnien armoille. Sen seurauksena pariskunnan miestä Eric Dravenia ammutaan kaaliin. Mies ei tähän kuole, vaan joutuu henkitoreissaan todistamaan Shelly-siippaansa kohdistuvaa brutaalia väkivaltaa. Lopuksi pahan onnen pariskunta lempataan ojan pohjalle kuolemaan.

Shelly saapuu kuolleena sairaalaan, kun taas Eric heittää henkselit seinään leikkauspöydällä. Eric tekee paluun elävien kirjoihin erikoiskorpin ansiosta, ja alkaa jakaa kostoa väärintekijöille minkä ehtii.

Alex Proyas ohjasi tarinasta elokuvan vuonna 1994, pääosaa esitti Brandon Lee. Lee pääsi hengestään kuvausten aikana erikoisissa olosuhteissa.

Elokuva oli sen verran menestyksekäs, että siitä tehtiin toinen toistaan kammottavimpia jatko-osia. Seuraava Crow-elokuva on nimeltään The Crow Reborn, ja siinä pääosaa esittää Jason Momoa (Aquaman).

O’Barr on kertonut tarjonneensa omaa ideaansa jatko-osalle. Hän olisi halunnut tehdä elokuvan, jossa korpin herättämäksi olisi päätynyt nainen, joka olisi palannut kuolleista kostamaan konnille.

”Tarkoitukseni oli viedä tarinaa täysin uuteen suuntaan. Koston hengeksi olisi muuttunut hääpäiväänsä viettävä nainen. Tuumailin, että nimenä olisi voinut toimia The Crow: The Bride. Se olisi ollut tosi siistiä, sillä hänellä olisi ollut koko ajan häämekko yllään, samoin kuin piikkilankaa ja nauloja päässä”, O’Barr fiilisteli Los Angelesin Comic-Conissa.

Kun O’Barr tarjosi ideaansa, hänelle vastattiin tylysti, ettei sellaista elokuvaa voi tehdä.

”Minulle sanottiin suoraan, ettei sellaista elokuvaa voi tehdä, koska ei kukaan mene katsomaan toimintaelokuvaa jonka pääosassa on nainen. Vastasin, että jos sen tekee hyvin, ei ole mitään merkitystä mitä sukupuolta pääosan esittäjä on”, O’Barr jatkoi.

Miramax-tuotantoyhtiö (Harvey ja Bob Weinsteinin silloinen tuotantoyhtiö) kieltäytyi elokuvasta. Elokuvan käsikirjoitus on ollut sen hallussa vuodesta 1995 saakka.

O’Barr kertoo olleensa yllättynyt nähdessään muutamaa vuotta myöhemmin Miramaxin tuottamat Kill Bill -elokuvat.

”Viitisen vuotta tämän jälkeen näin Kill Billin ja istuin teatterissa ja mietin, että tämäpäs näyttää tutulta”, O’Barr totesi.

Muropaketin uusimmat