Uusimmat

Furiosa floppasi USA:ssa ja nyt koko Mad Max -elokuvasarja saattaa olla lopussa

Kuva: © 2024 Warner Bros. Entertainment Inc.

30.05.2024 13:25 Muropaketin toimitus

Suomessa Furiosa oli julkaisuviikkonsa katsotuin elokuva, mutta USA:ssa menestys ei ollut kovin hyvä.

George Millerin uusin Mad Max -maailmaan sijoittuva elokuva, Furiosa, sai ensi-iltansa viime viikolla. Huolimatta elokuvan saamista hyvistä arvosteluista Furiosa ei saanut Yhdysvalloissa houkuteltua elokuvateattereihin niin paljon katsojia kuin odotettiin.

Furiosan lippukassatulos ensimmäisen viikonlopun jälkeen oli USA:ssa vaivainen 32 miljoonaa dollaria, ja maailmanlaajuisesti 68 miljoonaa dollaria. Koska Mad Max -elokuvat ovat aina olleet pääasiassa tietyn katsojakunnan elokuvia, Furiosan ei edes odotettu olevan valtava yleisömenestys. Silti se jäi USA:ssa jälkeen ennakoidusta 40-45 miljoonan dollarin potista.

Tämä tarkoittaa, että Millerin toiveet saagansa jatkamiseksi ovat kuihtumassa kasaan, uutisoi The Hollywood Reporter. Miller on kertonut suunnitelleensa Mad Max: The Wasteland -elokuvaa, jonka olisi ollut tarkoitus toimia Furiosan rinnakkaisteoksena ja sijoittua Fury Roadia edeltävään aikaan.

Miller on kuitenkin kommentoinut haastatteluissa, että Wastelandin toteutuminen riippuu Furiosan menestyksestä.

LUE MYÖS: Arvostelu | Furiosa on upea toimintaelokuva, jota katsoessa Mad Maxia ei tule ikävä