Uusimmat

Huhu: Robert Downey Jr. tekee vihdoinkin Sherlock Holmes 3 -elokuvan

19.08.2022 11:03 Muropaketin toimitus

Robert Downey Jr.:n paluuta Sherlock Holmesiksi on odotettu jo yli 10 vuotta. Huhuja kolmannesta elokuvasta on liikkunut tänä vuonna aktiivisesti, mutta mitään ei ole vahvistettu.

Eikä vahvisteta vieläkään, mutta mikäli huhuista tuorein on totta, ei virallinen uutinen Sherlock Holmes 3:sta ole kaukana. One Take News nimittän kertoo useiden eri lähteiden vahvistaneen elokuvan kuvausten alkavan Atlantassa vielä kuluvan vuoden puolella. Jos väite on tosi, ovat elokuvan esituotanto ja roolitus jo hyvässä vauhdissa.

Ensi-illan ajankohtaa voi tässä vaiheessa vain arvailla, mutta sen verran suuria tuotantoja aikaisemmat Sherlock Holmesit ovat olleet, että tuskinpa kolmatta osaa päästään ennen vuoden 2024 alkupuolta katsomaan.

Uuden elokuvan lisäksi tekeillä on myös kaksi Sherlock Holmes -aiheista tv-sarjaa, kuten keväällä kerroimme:

Robert Downey Jr. palaa Sherlock Holmesin pariin yli 10 vuoden tauon jälkeen

Sekä vuoden 2009 Sherlock Holmesin että vuoden 2011 Sherlock Holmes: A Game of Shadowsin voi katsoa suoratoistona HBO Maxista.