Uusimmat

Batman – Paluu, tuplana: Michael Keaton esittää Tim Burtonin Batmania vuonna 2022 kahdessa elokuvassa

23.12.2021 08:05 Muropaketin toimitus

Jo hyvän aikaa on ollut tiedossa, että Michael Keaton palaa Batmanin rooliin 30 vuoden tauon jälkeen The Flash -elokuvassa vuonna 2022. Nyt on kuitenkin paljastunut, että Tim Burtonin elokuvien tähti vetää viitan harteilleen toisenkin kerran…

The Hollywood Reporterin mukaan Michael Keaton esittää Batmania myös HBO Maxissa julkaistavassa ja Leslie Gracen tähdittämässä Batgirl-elokuvassa. Se julkaistaan tiettävästi ennen marraskuun 2022 The Flash -elokuvaa, jossa Batmania esittää Keatonin lisäksi myös Ben Affleck. Elokuvan varsinainen sankari on kuitenkin eri ulottuvuuksissa ja aikavirroissa trippaileva The Flash (Ezra Miller).

Huhujen mukaan Michael Keatonin Batman saattaa olla uusissa DC-elokuvissa vastaavassa roolissa kuin Samuel L. Jacksonin Nick Fury Marvel-leffoissa; valjastaa vuosien kokoemuksella eri sankarihahmot saman asian taakse.

Michael Keatonin Batman-elokuvat – Batman (1989) ja Batman – Paluu (1992) – voi katsoa HBO Maxista.