Netflixistä voi nyt katsoa Keanu Reevesin uran ainoan toimintaelokuvan, jonka näyttelijä on itse myös ohjannut – eikä se oikeastaan ole yhtään huono

05.09.2020 13:51 | Muropaketin toimitus

Keanu Reevesin ohjaama ja tähdittämä Man of Tai Chi on julkaistu Netflixissä.

Moderniin Pekingiin sijoittuva Man of Tai Chi on Keanu Reevesin ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa ohjaustyö. Vuonna 2013 valmistunut elokuva kertoo ”nuoresta taistelulajien harrastajasta (Tiger Chen), jonka sanoinkuvaamattomat taiji-taidot johdattavat hänet salaiseen ja tuottoisaan taistelukerhoon. Kamppailun kiihtyessä voimistuu myös halu elää.”

Rotten Tomatoesissa 70 %:a kriitikoista ja 50 %:a muista katsojista on pitänyt Man of Tai Chista. Kyseessä ei siis suinkaan ole hullumpi toimintaleffa, etenkin kun huomioi sen olevan Reevesin esikoisohjaus.

Man of Tai Chin voi katsoa Netflixistä tutustumisjakson aikana tai kuukausimaksulla.