Raiskauksia, näyttelijän pilkkaamista, seksuaalista ahdistelua… – MTV3:n illan elokuvan ohjaaja on syytösten perusteella kovan luokan mulkero

08.10.2021 08:31 | Muropaketin toimitus

X-Men-ohjaajien joukkoon on eksynyt pahemman luokan turvenuijia.

Kerroimme pari päivää sitten X-Men 2 -ohjaaja Bryan Singerin sekoiluista vuoden 2003 supersankarileffan kuvauksissa. Tänään Suomen televisiossa nähdään X-Men: Viimeinen kohtaaminen (X-Men: The Last Stand, 2006), jonka ohjaaja Brett Ratneria ei voi hyvällä tahdollakaan kehua hienoksi ihmiseksi ainakaan julkisuuteen vuotaneiden kertomusten jälkeen.

Kitty Prydeä X-Men-elokuvissa näytellyt Elliot Page (tuolloin vielä Ellen Page) kertoi vuonna 2017 Ratnerin sopimattomasta käytöksestä pitkässä Facebook-päivityksessään. Juuri ja juuri täysi-ikäinen Page etsi vielä tuolloin seksuaalista identiteettiään, eivätkä ohjaajan pilkalliset sanat auttaneet asiassa lainkaan:

”Olin 18-vuotias. Hän katsoi vieressäni seisovaa naista, joka oli 10 vuotta minua vanhempi ja sanoi tälle: ’Sinun pitäisi naida häntä, että hän tajuaisi olevansa gay’. Hän oli elokuvan ohjaaja, Brett Ratner.”

Elliot Page ei ole ainoa, joka on syyttänyt Brett Ratnetia sopimattomasta käytöksestä, ja oikeastaan seksuaalisuuden pilkkaaminen on ohjaaja-tuottajan listalla sieltä lievimmästä päästä. Ratnerin on sanottu häirinneen naispuolisia näyttelijöitä seksuaalisesti ja syyllistyneen jopa raiskaukseen. Ratner on kiistänyt syytökset, mutta Hollywood-ura on noussut pystyyn: viime vuosina ei töitä ole löytynyt.

X-Men: Viimeinen kohtaaminen nähdään MTV3:lla tänään kello 22.45.

Muropaketin uusimmat