Uusimmat

Stephen King kertoi mistä kirjastaan hän itse haluaisi nähdä elokuvan

13.10.2022 10:55 Muropaketin toimitus

Stephen King haluaa nähdä elokuvaversion aiemmin haukkumastaan kirjasta.

Stephen King kertoo Netflixin jutussa suoratoistopalvelussa viime viikolla ensi-iltansa saaneesta Mr. Harrigan’s Phone -elokuvasta, joka perustuu hänen saman nimiseen novelliinsa. King avautuu myös muista hänen kertomustensa pohjalta tehdyistä elokuva-adaptaatioista ja paljastaa minkä kirjansa pohjalta tehdyn leffan hän haluaisi nähdä.

”Kukaan ei koskaan tainnut varata Rose Madder -kirjan oikeuksia, josta saisi varmasti hyvän elokuvan”, King sanoo.

Kauhumastro muistaa itse asiassa väärin, sillä HBO yritti vuonna 1996 tehdä kirjaan perustuvaa adaptaatiota, ja myöhemmin Assaf Bernstein koitti tehdä kirjan pohjalta elokuvan.

Vuonna 1995 ilmestynyt Rose Madder on julkaistu suomeksi nimellä Naisen raivo. King on aiemmin pitänyt sitä yhtenä epäonnistuneista teoksistaan.

Kovin kummoinen ei ollut myöskään Mr. Harrigan’s Phone -elokuva, josta todettiin Muropaketin arvostelussa muun muassa seuraavaa:

”Mr. Harrigan’s Phone on tunnelmallinen, mutta täysin jännitteetön kummitustarina.”

Arvostelu | Netflixin uusi Stephen King -elokuva saattaa olla kauhumaestron faneille pettymys