Uusimmat

Steven Spielberg selitti, miksi Harry Potter -elokuvan hylkääminen ei kaduta ohjaajaa pätkääkään

13.02.2023 19:00 Muropaketin toimitus

Steven Spielbergille tarjottiin ohjaajan roolia ensimmäisessä Harry Potter -elokuvassa. Lopulta sen ohjasi Chris Columbus.

Ensimmäinen Harry Potter -elokuva, Viisasten kivi, julkaistiin vuonna 2001. Sen ohjasi tuolloin Chris Columbus, joka hoiti ohjaajan tehtäviä myös Salaisuuksien kammiossa. Hänen sekä Alfonso Cuaronin ja Mike Newellin piipahduksen jälkeen vetovastuun on koko franchisesta ottanut David Yates.

Oli kuitenkin aika, jolloin Steven Spielberg pohti ensimmäisen Potter-elokuvan ohjaamista. Hän lopulta kieltäytyi, mutta muistelee tuota tilannetta Reliance Entertainmentin julkaisemassa haastatteluvideossa.

Spielberg kertoo jättäneensä Potter-elokuvan väliin perhesyistä. Hän oli tuolloin suuri perustamassa perhettä, eikä halunnut olla poissa kotoa pitkiä aikoja.

“Minun piti valita, sillä työn ottaminen olisi vienyt minut 4-5 kuukauden ajaksi ulkomaille, enkä olisi voinut tavata perhettäni päivittäin. Se oli raastava kokemus. On useita elokuvia, mitä päätin olla tekemättä. Päätin jättää ensimmäisen Harry Potterin tekemättä, jotta sain olla seuraavat puolitoista vuotta perheeni kanssa, kun pienet lapseni kasvoivat”, Spielberg kertoo.

“Joten uhrasin siinä mahtavan franchisen, mutta nyt kun katson taaksepäin, olen siitä todella kiitollinen, sillä sain olla perheeni kanssa.”

Katso koko keskustelu tästä videosta:

Tällä viikolla Suomen elokuvateattereissa julkaistaan Spielbergin seuraava, omaelämänkerrallinen elokuva The Fabelmans.