Tänään tv:ssä: Sarjamurhaajaelokuvat olivat kova juttu 1990-luvulla – Tästä Alien-tähti Sigourney Weaverin trilleristä ei tullut Uhrilampaiden tai Sevenin kaltaista klassikkoa

03.07.2020 08:10 | Muropaketin toimitus

Uhrilampaiden ja Sevenin ansiosta sarjamurhaajaelokuvia julkaistiin 1990-luvulla aimo annos. Klassikot muistetaan yhä, mutta moni trilleri on unohtunut jo aikaa sitten.

Sub esittää tänään kello 21.00 vuonna 1995 valmistuneen Copycatin, jota tähdittävät Alieneista tuttu Sigourney Weaver yhdessä Holly Hunterin kanssa.

Jon Amielin ohjaamassa Copycatissa murhayrityksen kohteeksi joutunut ja paniikkihäiriöstä kärsivä rikospsykiatri suostuu auttamaan poliisia sarjamurhaajan jäljittämisessä.

Weaverin ja Hunterin lisäksi elokuvaa tähdittävät Dermot Mulroney, William McNamara, Will Patton, John Rothman, J.E. Fregman ja Harry Connick Jr.

Copycat tehtiin vain 20 miljoonalla dollarilla. Lipunmyynti kipusi 32 miljoonaan dollariin, joten studio sai omansa pois, mutta ei elokuvasta hitiksi ollut, eikä se myöskään lyönyt jälkeään populaarikulttuurin historiaan. Kiitoksia Copycat kyllä keräsi niin katsojilta kuin kriitikoiltakin, joten sen parissa voi vallan hyvin viettää yhden perjantai-illan.