Tänään tv:ssä: Renny Harlinin hittielokuva, josta oltiin tekemässä uutta versiota 2019, mutta nyt se on unohtunut jonnekin

06.05.2022 07:48 Muropaketin toimitus

Renny Harlinin ohjaama Cliffhanger lienee yksi eniten Suomen televisiossa pyörivistä elokuvista. Tänään Kutonen esittää sen jälleen kerran.

Cliffhanger esitetään Kutosella kello 23.30. Suomalaisille jo läpikotaisin tuttua elokuvaa on kuvailtu seuraavasti:

”Sylvester Stallone esittää pääosaa Kalliovuorten jylhiin maisemiin sijoittuvassa sähäkässä toimintaleffassa, joka kuuluu Renny Harlinin ohjaajanuran tähtihetkiin.”

Kolmisen vuotta sitten uutisoitiin uuden Cliffhanger-elokuvan olevan tekeillä:

Renny Harlinin Cliffhanger tehdään uusiksi – Luvassa naisversio Sylvester Stallonen tähdittämästä leffasta

Aihe nousi otsikoihin sen verran näkyvästi, että jopa Sylvester Stallone kommentoi asiaa. Ihan kamalan innoissaan ei Syltty tuntunut kuitenkaan kierrätyksestä olevan:

Uusi Cliffhanger-elokuva tekeillä ilman Sylvester Stallonea – “Onnea vaan”, näyttelijä ilmoitti Instagramissa

Uudesta Cliffhangerista ei ole kuulunut sittemmin mitään, joten projekti tuntuu jumittuneen tuotantolimboon. Nähtäväksi jää, vieläkö se joskus etenee kuvauksiin asti.

Suomen suoratoistopalveluista vuoden 1993 Cliffhangeria ei löydy.