Top Gun: Maverickia vaaditaan pois elokuvateattereista – Oikeusjutun taustalla on vuonna 1983 kirjoitettu lehtiartikkeli, joka synnytti idean Tom Cruisen hittielokuvasta

07.06.2022 08:25 Muropaketin toimitus

Yksi menestyneen Hollywood-elokuvan merkki on sen synnyttämät oikeusjutut, joiden kautta sivulliset koettavat päästä osallisiksi syntyneistä voitoista. Nyt näin on käynyt Top Gun: Maverickin kohdalla.

Kuten Muropaketissakin on kerrottu, Tom Cruisen tähdittämä Top Gun: Maverick on jo nyt yksi vuoden 2022 menestyneimmistä elokuvista. Maverick jatkaa tunnetusti vuoden 1986 Top Gun – lentäjistä parhaat -elokuvan tarinaa, joka syntyi vuonna 1983 julkaistun lehtiartikkelin innoittamana.

Ehyd Yonay kirjoitti vuonna 1983 California-lehteen artikkelin lentäjistä ja koulutusohjelmasta otsikolla ”Top Guns”. Jutun pohjalta alettiin kehitellä elokuvaa, jonka lopputeksteissä Yonayn panos mainittiin erikseen.

Nyt Deadline-sivusto kertoo jo menehtyneen Yonayn lesken ja pojan haastaneen Paramount Picturesin oikeuteen Top Gun: Maverickin tiimoilta. Haasteen mukaan uusi elokuva rikkoo tekijänoikeuksia, koska oikeudet Top Guns -artikkeliin palasivat toimittajan perikunnalle vuonna 2020. Näin ollen studion pitäisi lopettaa Top Gunin jatko-osan esittäminen ja levittäminen välittömästi, eikä tehdä enää enempää elokuvia Top Gun -nimen alla.

Paitsi tietenkin jos rahasta sovitaan…

Paramount on jo ilmoittanut, että elokuva tehtiin kyllä ”ajallaan”, mutta sen julkaisu viivästyi vuodelta 2020. Studion edustajien mukaan sillä ei ole mitään aikomusta suostua esitettyihin vaatimuksiin.