Ensireaktiot Hohto-elokuvan jatko-osasta julki: ”Paras Stephen King -adaptaatio sitten Shawshank Redemption -elokuvan”

28.10.2019 09:45 | Muropaketin toimitus

Stephen Kingin Doctor Sleep -elokuva saa ensi-iltansa tämän viikon perjantaina 1. marraskuuta.

Stephen King -elokuvien ja -sarjojen tulva vain jatkuu, ja seuraavana on vuorossa hänen Doctor Sleep – Tohtori uni -kirjaansa perustuva saman niminen elokuva, joka saapuu teattereihin nyt perjantaina 1. marraskuuta.

Se on The Haunting of Hill House -sarjasta ja Julma leikki -elokuvasta tutun Mike Flanaganin ohjaama jatko-osa sekä Hohto-elokuvalle että kirjalle, ja pääosassa on Ewan Mcgregorin esittämä aikunen Danny Torrance. Kunnon arvioita elokuvasta ei saa vielä julkaista, mutta lyhyet somereaktiot ovat sallittuja. Niitä on ilmestynyt esimerkiksi Twitterriin melkoinen määrä, ja suurin osa kriitikoista kehuu elokuvaa.

Soraääniäkin löytyy, mutta leffaa hehkutetaan jopa parhaaksi King-elokuvaksi sitten Shawshank Redemptionin. Tässä vaiheessa täytyy taas muistaa, että ensireaktiot ovat melkein aina positiivisempia kuin kunnon kritiikit.

Muropaketin arvio Doctor Sleep -elokuvasta julkaistaan ylihuomenna keskiviikkona 30. lokakuuta, mutta tässä joitakin ensireaktioita: