Haastattelu: Nanna Huolman, Aavan meren tällä puolen -elokuvan ohjaaja

Käsikirjoittaja-ohjaaja Nanna Huolmanin Aavan meren tällä puolen on ensimmäinen ruotsinsuomalaisen tekemä kokoillan elokuva. Aiheeseen sopii se, että elokuva kertoo 12-vuotiaan ruotsinsuomalaisen Kidin ja hänen äitinsä Esterin suhteesta uuteen ja vanhaan kotimaahansa sekä toisiinsa. Kaista kyseli, miten paljon elokuvaan on ammennettu Huolmanin omasta elämästä, kenelle elokuva on suunnattu ja ketkä ovat hänen omia suosikkitekijöitään.

Ennen Aavaa merta Nanna Huolman on tehnyt jo kymmenen vuoden ajan lyhytelokuvia ja dokumentteja, joiden yhdistävä teema on ohjaajan itsensä mukaan identiteetti. Kun vielä saa tietää, että hän on kasvanut Göteborgissa toisen polven ruotsinsuomalaisena, olisi kiusaus lukea elokuvaa omaelämäkerrallisena. Sitä se ei kuitenkaan ole, hän vakuuttaa.
”Me mentiin joka vuosi äidin, äidin kaverin ja sen pojan kanssa Suomeen. Tykkäsin niistä reissuista hirveästi”, hän kertoo.
”Elokuvan inspiraatio on omasta elämästä, tunnelmat ovat minun, mutta olen keksinyt ja dramatisoinut paljon.”

Vuoteen 1984 sijoittuvan elokuvan päähenkilö Kid (Mia Saarinen) on oikealta nimeltään Kirsi, mutta suomalaisuuden esiintuominen hävettää häntä. Hän häpeää myös äitiään Esteriä (Milka Ahlroth), joka ei lukuisten Ruotsissa asuttujen vuosien jälkeen osaa edes kieltä. Ohjaaja uskoo tunteen olevan yleispätevä.
”Mä luulen, että monilla siirtolaislapsilla on iso vastuu vanhemmistaan, että monet tuntevat samalla lailla. Minä myös.”
Elokuvassa tilanne vain pahenee, kun äiti haluaa kesäksi takaisin kotiseudulle Suomeen, kun Kidillä taas olisi parempaa tekemistä Ruotsissa. Konflikti on siis väistämätön.
Vaikka Aavaa merta voisi päähenkilönsä iän takia luulla lastenleffaksi, sen käsittelemät teemat ovat varsin rankkoja. Ensin ohjaaja itsekin ajatteli, että se sopisi vain aikuisille. Yleisöjen reaktioita seurattuaan hän on muuttanut mielipidettään.
”Luulen, että myös monet lapset miettii paljon näitä asioita. Olen huomannut, että elokuva toimii hyvin nuorillekin, 11-vuotiaille ja vanhemmille”, hän sanoo.

Täyspitkän elokuvan tekeminen on aina pitkä prosessi ja vielä enemmän niin, jos sama henkilö kirjoittaa ja ohjaa.
”Olin monta vuotta miettinyt, miksi ruotsinsuomalaiset ovat niin näkymätön ryhmä”, Huolman kertoo.
Alun perin elokuvan idea syntyi jo yli vuosikymmen sitten yhdellä ohjaajan omista matkoista Suomeen. Viisi vuotta sitten hän tapasi ”hyvän ruotsalaisen tuottajan” Helen Ahlssonin, jonka kanssa asia nytkähti eteenpäin. Tuottaja ja ohjaaja vierailivat yhdessä Suomessa hakemassa inspiraatiota, ja lopulta Suomen kuvaukset purkitettiin Kiteellä ja Tohmajärvellä.
”Käsikirjoittaminen on aina niin pitkä prosessi, kuvaaminen taas niin lyhyt”, Huolman huokaisee.
Kuvaamisesta puheen ollen Huolman on innoissaan elokuvan kuvausryhmästä. Sen koostumus on samanlainen kuin elokuvan päähenkilöidenkin, eli sekoitus suomalaisia, ruotsalaisia ja ruotsinsuomalaisia. Ohjaajan vanhoja tuttuja olivat vain tuottaja ja lavastaja Lisa Holmqvist.
”Halusin suomalaisen kuvaajan ja löysin Rauno Ronkaisen, joka on mahtava”, hän intoilee.
Lavastukseen Holmqvist haki vaikutteita 1970-luvun tyylistä, jotta elokuvan ulkoasu ei menisi kasarikitchin puolelle.
”Se olisi ollut helppoa, koska 80-luku oli niin hullu vuosikymmen”, Huolman sanoo.

Nanna Huolmanin elokuvan voisi istuttaa helposti ruotsalaisen nuortenelokuvan uomaan, mutta hänen omat suosikkiohjaajansa löytyvät pääosin eurooppalaisen taide-elokuvan piiristä: Michael Haneke, Dardennen veljekset, Roy Andersson, David Lynch ja Emir Kusturica.
Ja vaikka Huolman kertookin kaikkien tähänastisten elokuviensa liittyneen jotenkin ruotsinsuomalaisuuteen ja identiteettiin, hänen unelmaelokuvansa olisi jotain ihan muuta.
”Undercover-agent-deckare olisi kiva”, hän hihittää.