UUSIMMAT

Jokeri-elokuvan loppu jäi monelle mysteeriksi – Nyt Joaquin Phoenix kertoi, miten hän itse sen tulkitsi

15.11.2019 10:04 | Muropaketin toimitus

Joaquin Phoenix kehottaa katsojia tekemään itsestäänselviä asioita.

Joaquin Phoenix kertoo Los Angeles Timesin haastattelussa mielipiteitään ja oman tulkintansa Jokeri-elokuvan lopusta. Tämä juttu sisältää luonnollisesti spoilereita, joten lopeta lukeminen tähän jos leffa on vielä näkemättä!


 

– Se kuinka ihmiset reagoivat elokuvaan, mitä he siitä löytävät ja kuinka katsojat teosta tulkitsevat on minusta huippukiinnostavaa. Mielestäni kaikki näkemykset ovat yhtä arvokkaita, Phoenix sanoo.

Näyttelijä selittää siis itsestäänselviä asioita, mutta ehkäpä moinen on tarpeen Jokerin kohdalla, joka ei noudata normaalin supersankarielokuvan kaavaa.

– Yleensä näissä suuren budjetin elokuvissa kaikki täytyy selittää auki. Jokeri vaatii kuitenkin katsojalta enemmän, joka on harvinaista valtavirran elokuvassa. Yleisö saa esimerkiksi päättää ihan itse mitä leffan lopussa tapahtuu, enkä halua sanoa kenenkään olevan väärässä, näyttelijä jatkaa.

Leffan lopussa Jokeriksi muuttunut Arthur Fleck lukitaan mielisairaalaan, mutta se vihjaa kaiken tapahtuneen mielenterveysongelmista kärsivän hahmon pään sisällä. Vaikka Phoenix ei halua tyrkyttää kenelläkään oikeaa tulkintaa, niin hän kertoo silti omansa, jonka mukaan kaikki nähty oli totta.

– Mutta enpä tiedä, se on vain minun mielipiteeni.