Uusimmat

Kolme julkaisematonta kuvaa Ridley Scottin Prometheuksen vaihtoehtoisesta versiosta

28.08.2012 08:24 Muropaketin toimitus

Prometheus

Ridley Scott käytti perusteellisesti aikaa ja rahaa kesäkuussa ensi-iltansa saaneen Prometheuksen tekemiseen. Ohjaaja esimerkiksi teki eräästä avainkohtauksesta kaksi eri versiota eri tekniikoilla.

Yksi Prometheuksen avainkohtauksista on tartunnan saaneen Fifieldin (Sean Harris) paluu Prometheus-alukselle. Miehen rujo ulkomuoto toteutettiin perinteisillä tehosteilla. Ridley Scott oli kuitenkin varautunut siihen, että kohtaus näyttäisi kehnolta ja toteutti siitä myös digitaalisin tehostein vastaavan version.

Cinefex-lehden tuoreessa numerossa esitellään elokuvateatterissa nähdyn version ja CGI-hahmon eroja. Tältä Fifield näytti valkokankaalla:

Tällainen hahmo olisi ollut, jos meikkaajat ja tehostemaakarit eivät olisi tehneet niin laadukasta työtä:

Prometheus ilmestyy DVD:llä ja Blu-ray:lla Suomessa 5. lokakuuta.

Teksti: Tatu Junni
Lähde: Cinefex & Bloody Disgusting