Lisätietoa 50 miljoonan dollarin oikeusjutusta: Johnny Depp syyttää ex-vaimoaan ”potkimisesta, hakkaamisesta, vodkapullolla heittämisestä ja mustamaalaamisesta”

14.03.2019 18:00 | Muropaketin toimitus

Johnny Deppin ja Amber Heardin myrskyisää avioeroa puidaan jälleen oikeussalissa.

Viime viikolla uutisoitiin, että Johnny Depp on haastanut entisen vaimonsa, Aquaman-tähti Amber Heardin oikeuteen ja vaativan tältä 50 miljoonan dollarin korvauksia. Nyt haasteen sisällöstä on julkistettu lisätietoa.

Avioeroa hakiessaan Heard syytti Deppiä väkivallasta, mutta Deppin version mukaan tilanne olisikin toisin päin ja väkivaltaisen osapuolen olevan Deppin sijaan Heard. Lisäksi hän syyttää Heardia valehtelusta ja mustamaalaamisesta. Syytteen tukena kerrotaan NME:n uutisen mukaan olevan todisteita kahdelta erilliseltä poliisilta, lukuisilta kolmansilta osapuolilta sekä 87 turvakamerataltionnista.

Depp syyttää Heardia kotiväkivallasta, johon kuuluu muun muassa vodkapullolla heittäminen, minkä vuoksi Deppiltä rikkoutui sormi, hakkaamista ja potkimista. Heardia syytetään myös väkivaltatilanteiden lavastamisesta, mistä todistajina ovat toimineet Deppin henkivartijat, joiden läsnäolosta Heard on ollut uutisen mukaan tietämätön kyseisessä tilanteessa.