Marvel Studios löysi kaksi ohjaajaa Captain Marvel -elokuvalle – tuttuun tapaan tuntemattomia

20.04.2017 09:52 | Muropaketin toimitus

Osa Marvel Studiosin menestyskaavaa on palkata osaavia, mutta nimettömiä ohjaajia supersankarielokuvilleen. Myös tuleva Captain Marvel tehdään tällä periaatteella.

Harva oli kuullut Jon Favreausta, Joe ja Anthony Russosta, Peyton Reedista tai James Gunnista ennen kuin he aloittivat yhteistyönsä Marvelin kanssa ja tekivät Iron Manit, Captain Americat, Ant-Manin ja Guardians of the Galaxyt. Studion pestaamista ohjaajista nimekkäimpiä ovat olleet Kenneth Branagh (Thor), Joe Johnston (Captain America: The First Avenger) ja Joss Whedon (The Avengersit), joka ei tosin ollut ennen vuotta 2012 tehnyt pitkää teatterielokuvaa.

Nyt Marvel Studios on palkannut vuonna 2019 ilmestyvän Captain Marvel -elokuvansa ohjaajiksi Anna Bodenin ja Ryan Fleckin.

Asianmukaisesti sekä Boden että Fleck ovat suurelle yleisölle tuntemattomia tekijöitä. Elokuva-alan harrastajat tuntevat heidät parhaiten vuoden 2015 Mississippi Grind -elokuvasta, jonka pääosia esittivät Ryan Reynolds ja Ben Mendelsohn. Listalta löytyvät myös elokuvat It’s Kind of a Funny Story, Sugar ja Half Nelson.

Captain Marvelin pääosaa esittää Brie Larson. Kosminen supersankari nähdään ensimmäistä kertaa ensi vuonna ilmestyvässä Avengers: Infinity War -elokuvassa.

Captain Marvel
Kaikki jutut aiheesta

Muropaketin uusimmat