Uusimmat

Ohjaajien erottaminen pisti rahaa palamaan: Uusin Star Wars on elokuvasarjan historian kallein

25.05.2018 14:53 Muropaketin toimitus

Tällä viikolla ensi-iltansa saaneen Solo: A Star Wars Storyn tekeminen maksoi yli 250 miljoonaa dollaria.

Solo: A Star Wars Story sai Suomen ensi-iltansa jo keskiviikkona, mutta maailmalla se julkaistaan virallisesti vasta tänään. Viikonlopun jälkeen nähdään, miten Han Solon nuoruudesta kertova Star Wars -elokuva menestyy yleisön keskuudessa.

Lippuluukkumenestyksen täytyy olla kova, sillä Solo: A Star Wars Story on avaruussaagan kallein elokuva. Hintaa nosti alkuperäisten ohjaajien, Chris Lordin ja Phil Millerin, irtisanominen ja korvaaminen Ron Howardilla, sekä ohjaajavaihdoksen jälkeen tehdyt, mittavat uusintakuvaukset.

Howardin otettua ohjat elokuvasta kuvattiin uusiksi noin 70 %. Comicbook Movien julkaiseman uutisen mukaan tämä tarkoittaa sitä, että elokuvan tuotantohinta on noussut yli 250 miljoonan dollarin. Viimeaikaisista Star Wars -elokuvista The Force Awakensin kerrotaan maksaneen noin 245 miljoonaa dollaria, kun taas The Last Jedi ja Rogue One jäivät hieman edullisemmiksi 200-219 miljoonan välille.

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että ensimmäisen Tähtien sota -elokuvan tuotanto maksoi vuonna 1977 vain 11 miljoonaa dollaria, mikä inflaatiokin huomioon ottaen on vain noin 45 miljoonaa nykydollaria.

Muropaketin arvostelun mukaan Solo: A Star Wars Story on ”ihan kiva” lisä Star Wars -universumiin. Siltikin uskomme elokuvan tienaavan miljoonansa takaisin elokuvasarjan ystäviltä.

Muropaketin uusimmat