Stephen Kingin klassikkoromaanista tehdään uusi elokuva – Ohjaajaksi on palkattu Hannibal-sarjan luoja Bryan Fuller

09.06.2021 15:00 | Muropaketin toimitus

Stephen Kingin tappaja-auto Christine pääsee uuteen elokuvakäsittelyyn. John Carpenterin ohjaama versio julkaistiin vuonna 1983.

Stephen King kirjoitti tappaja-autosta kertovan kauhuromaanin Christine vuonna 1983 ja samana vuonna romaanista tehtiin myös John Carpenterin ohjaama elokuvaversio.

Nyt Sony Pictures ja Blumhouse puuhaavat Christinesta uutta versiota, jonka ohjaajaksi on kiinnitetty Bryan Fuller, uutisoi Slashfilm. Fuller tunnetaan television puolelta muun muassa Hannibal- ja Pushing Daisies -sarjojen luojana, mutta Christine tulee olemaan hänen ensimmäinen elokuvaohjauksensa.

Ohjauksen lisäksi Fuller myös käsikirjoittaa tulevan elokuvan.

Vuoden 1983 Christine löytyy esimerkiksi Netflixistä. Sen traileri näyttää tältä:

Muropaketin uusimmat