Stephen Kingin Musta torni -elokuvan julisteeseen on nähty vaivaa

19.03.2017 09:44 | Muropaketin toimitus | 3726 | 1

Revolverimiehen seikkailut saavat ensi-iltansa heinäkuussa.

Stephen Kingin tuhansia sivuja pitkään Musta torni -kirjasarjaan perustuva ja sen tarinaa jatkava The Dark Tower -elokuva saa vihdoinkin ensi-iltansa heinäkuun 27. päivä. Nyt leffasta on julkaistu juliste, joka on jotain muuta kuin perinteinen pönötyskuva.

Kannattaa kääntää kuva ylösalaisin ja kyljelleen, niin se paljastaa Idris Elban Revolverimiehen ja Tom Taylorin näyttelemän Jake Chambersin lisäksi muun muassa Matthew McConaugheyn Miehen mustissa ja muita hahmoja.

Julisteen rakennukset myös muodostavat itse Mustan tornin ääriviivat, jonka huomaa helpommin tästä kuvasta.

The Dark Tower -elokuvan on ohjannut Nikolaj Arcel.

Keskustelu

Ehkä parasta Kingiä mitä itse olen lukenut, ja olen lukenut lähes kaikki herran tuotannosta, mukaanlukien kännirahan tarpeessa tehtyjä novelleja.

Olisin toivonut että olisivat tehneet vaikka trilogian valmiista sarjasta, jatko-osan sijaan. Mielenkiinnolla odotan minkälainen leffa tämä on.

Muropaketin uusimmat